Tällä viikolla, eli 30.3.-5.4., on autismitietoisuuden viikko. Tänä vuonna teemana on erityisesti kouluun ja opintoihin liittyvät asiat. Osallistun autismitietoisuuden viikkoon kertomalla omat kokemukseni koulunkäynnistä ja opiskelusta autismikirjolaisen näkökulmasta.
Itse olen suorittanut vain peruskoulun ja ammattistartin, eli minulla ei ole lainkaan ammattitutkintoa tai ylioppilastutkintoa. Autismikirjoon liittyvät vaikeudet ovat osaltaan vaikuttaneet koulussa pärjäämiseeni, mutta toki omalla kohdallani on kyse myös nonverbaalisesta oppimishäiriöstä ja ahdistuneisuusongelmista. Haluan myös huomauttaa, että vaikka itse olen koulujen kanssa epäonnistunut, se ei tarkoita, etteivätkö toiset autistit voisi menestyä opinnoissaan erinomaisesti. Autismikirjo vaikuttaa jokaiseen yksilöllisesti ja pelkän peruskoulun suorittaneiden lisäksi löytyy myös monia korkeasti koulutettuja autisteja.
Ala-aste
Suhtauduin koulunkäynnin aloitukseen innokkaalla ja uteliaalla mielellä. Olin seurannut kuusi vuotta vanhemman isoveljeni koulunkäyntiä mielenkiinnolla. Minusta läksyt, joita hän teki, vaikuttivat hauskoilta ja kirjoitin itse veljeni vahoihin koulukirjoihin leikkien niiden olevan kerholäksyjä tai esikoululäksyjä. Minun odotettiin pärjäävän koulussa hyvin, koska minulla oli loistava muisti ja olin osannut lukea ja kirjoittaa jo kauan ennen kuin menin kouluun.
Sitten koitti ensimmäinen koulupäivä. Aluksi olin intoa täynnä, mutta jostain syystä suunnilleen puolessa välissä päivää aloin yhtäkkiä itkeä luokassa. Minulle tuli tunne, etten haluakaan olla koulussa. Oli liian outoa olla siellä yli 20 muun lapsen joukossa. Eräs oppilas jakoi meille juuri sillä hetkellä lyijykyniä ja pyyhekumeja ja kun hän tuli ojentamaan minulle omiani hoin vain itkien, etten halua niitä. Minulla ei missään nimessä ollut minkäänlaista mielenkiintoa ottaa niitä vastaan, mutta lopulta oli kuitenkin pakko.
Vaikeuteni alkoivat näkyä jo ensimmäisestä päivästä lähtien ja ensimmäinen näkyvä ongelma oli ahdistukseni muiden ihmisten seurassa ja se, etten osannut olla muiden lasten kanssa luontevasti. Seuraavaksi tulivat ilmi matemaattiset vaikeudet, liikunnalliset vaikeudet, hankaluudet käsitöissä ja kuvaamataidossa, ongelmat ATK-tunneilla ja vaikeudet erilaisten retkien suhteen. Muistan kuinka jo ensimmäisellä matematiikan tunnilla olin aivan ihmeissäni, mistä siinä kaikessa on kysymys. Numerot itsessään tunsin kyllä, mutta kaikki ne yhteen- ja vähennyslaskut tuntuivat vieraalta kieleltä. Selvisin niin kauan kuin laskut kykeni laskemaan sormin, mutta kun sormet eivät enää riittäneetkään, iski paniikki. Päässä laskeminen oli minulle täysin mahdotonta.
Autismikirjolaiselle tyypilliseen tapaan olen aina ollut motorisesti kömpelö. Olin kuitenkin leikkinyt mielelläni joitain liikunnallisia leikkejä, kuten hippaa, omien ystävieni kanssa, koska ihmisiä oli minun lisäkseni yleensä vain yksi tai kaksi eikä ollut samanlaisia paineita onnistumisesta kuin koulussa. Liikuntatunneilla ihmisiä oli kuitenkin paljon enemmän eivätkä pelit ja leikit tuntuneetkaan enää hauskoilta leikeiltä vaan kokeilta, joilla testataan oppilaiden taitoja. En pysynyt muiden oppilaiden perässä ja minua pelotti rajusti sinne tänne säntäilevät lapset. Pallopeleissä pelotti kohti lentävä pallo enkä ollut koskaan selvillä siitä, ketkä kuuluvat minun kanssani samaan joukkueeseen. Kun itse sain pallon haltuuni, minulla ei ollut mitään tietoa, mihin minun pitäisi se heittää tai potkaista. Siksi yritin aina pysyä mahdollisimman kaukana pallosta, mutta opettaja huomautti aina, jos minä en ollut saanut palloa, koska hänen mielestään pallon piti käydä jokaisella vähintään kerran. Tavallisesti pidin uimisesta, mutta koulun liikuntatunneilla se ei ollut lainkaan hauskaa. En osannut uima-altaassakaan toimia muiden lasten kanssa ja epävarmuuteni vaikutti siltä, etten osaisi uida, joten pääsin yksin tai joskus muutaman muun kassa harjoittelemaan matalampaan altaaseen. Yksin siellä oli mukavaa uida, kun sai olla omassa rauhassa, mutta muuten en uintitunneista pitänyt, koska minua ahdisti kulkea uimahallille ja olla siellä muiden oppilaiden seurassa.
Mukavia liikuntatunteja olivat tunnit, jolloin kävimme kävelyllä pururadalla, koska silloin ei tarvinnut olla kontaktissa muihin oppilaisiin eikä kilpailla. Tällaisia tunteja oli kuitenkin valitettavasti hyvin harvoin. Välillä sain lähteä kävelylle myös silloin, kun ei tahtonut osallistua joukkuepeliin. Samoin luisteleminen oli omalla tavallaan hauskaa, sillä koska itse en osaa luistella, sain harjoitella yksin, syrjässä muista.
Liikunnan, eli karkeamotoriikan, lisäksi minulla on vaikeuksia myös hienomotoriikassa ja sen vuoksi käsityöt ja kuvaamataito tuottivat vaikeuksia koulussa. Piirtäminen, askartelu, virkkaaminen ynnä muu sellainen oli todella hankalaa. Pidin piirtämisestä vapaa-ajalla, mutta jälleen koulussa oli eri asia, kun ei saanut piirtää mitä halusi eikä onnistunut piirustuksessaan toivotulla tavalla. Lisäksi etenin huomattavasti hitaammin kuin muut ja muiden oppilaiden läsnäolo häiritsi keskittymistäni.
Olin käyttänyt tietokonetta kotona jo jonkin aikaa ennen kuin aloitin koulun. Tästä huolimatta minulla oli suuria vaikeuksia ATK-tunneilla. Ensinnäkin, oli pelottavaa mennä ATK-luokkaan, koska en ikinä olisi halunnut poistua omasta luokastani. Lisäksi, luokassa olleet tietokoneet eivät olleet omiani, mikä sai minut ajattelemaan, etten osaa käyttää niitä, vaikka ne toimivat samalla periaatteella kuin kotona ollut tietokone.
Koska omasta luokasta poistuminen oli ahdistavaa, pelkäsin suuresti erilaisia retkiä, joita luokan kesken joskus järjestettiin. Retkillä minulla oli tunne, etten tiedä, miten siellä ollaan. Oloni oli kaiken aikaa vieras ja epävarma. Tämä samanlainen olotila iski myös esimerkiksi koulun ruokalassa.
Kuten kirjoituksesta on varmasti tullut ilmi, kaikkein pahin ongelma minulle olivat muut oppilaat. Ryhmätyöt ja joukkuepelit olivat tämän vuoksi kaikkein ahdistavimpia ja vaikeimpia asioita. Kontaktissa oleminen muihin lapsiin oli vaikeaa, koska en tiennyt, miten heidän kanssaan ollaan kontaktissa, miten jutellaan ja niin edelleen. Muut lapset pelottivat minua ja heidän läsnäolonsa sai minut suoriutumaan tasoani heikommin kaikissa tilanteissa. Ääniherkkänä ihmisenä ahdistuin valtavasti myös muiden oppilaiden aiheuttamasta metelistä ja hälinästä. Monet oppilaat myös kiusasivat minua, mikä entisestään vaikeutti koulussa olemista.
Minulla oli myös vaikeuksia ymmärtää ohjeita ja taipumus tehdä tämän vuoksi esimerkiksi vääriä tehtäviä. Toisinaan olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, etten sen vuoksi ollut ymmärtänyt, että jotain piti tehdä. Ensimmäisinä koulupäivinä tein ylimääräisiä kotitehtäviä myös sen vuoksi, että halusin tehdä ja hämmästyin kun opettaja ilmoitti, ettei niin olisi saanut tehdä.
Lukuisten vaikeuksieni, ahdistukseni ja kiusaamisen takia kärsin usein päänsäryistä ja pahoinvoinnista ja toisaalta myös teeskentelin usein sairasta, jotta kouluun ei tarvitsisi mennä. Teeskentelyä lisäsi se, että koin, että ainoastaan silloin minut otettiin vakavasti. Kun minulla oli oikeasti huono olo, minua ei yleensä uskottu, mutta sen sijaan jos valehtelin asiasta, minua uskottiin jostain syystä heti.
Neljännen luokan suoritin erityismukautetulla luokalla, mutta jo viidennellä minut siirrettiin takaisin yleisopetukseen, koska todettiin, ettei minun taidoillani ole syytä opiskella erityisluokalla. Kuitenkin hyvin pian huomattiin jälleen, miten suuria vaikeuksia opiskelu tuottaa minulle ja ihmeteltiin, mistä on kyse, kun joka kerta kun minulle tarjottiin tukiopetusta, todettiin nopeasti, että kykenen oppimaan asioita aivan samalla tavalla kuin muutkin ja sitten taas en kuitenkaan kyennyt.
Yläaste
Samat vaikeudet jatkuivat myös yläasteella, mutta toisaalta koulunkäynti oli hieman helpompaa, koska en kokenut kiusaamista omassa luokassani. Ruokalassa, käytävillä ja koulun pihalla muiden luokkien oppilaat huusivat minulle ikäviä asioita silloin tällöin, mutta se ei häirinnyt paljon, koska tiesin, että oman luokkani seurassa voin olla hyvin ja turvallisin mielin.
Seitsemännellä luokalle pääsimme tutustumaan muutamaan uuteen oppiaineeseen, kuten ruotsiin, kotitalouteen ja ilmaisutaitoon. Ruotsista pidin kovasti alusta asti, mutta kotitalouteen ja ilmaisutaitoon sen sijaan suhtauduin ristiriitaisin mielin. Kotitaloustunneilla hauskaa oli ehkä lähinnä hyvien ruokien syöminen. Myös itse ruoanlaitto ja leipominen oli periaatteessa hauskaa, mutta asiasta teki ikävämmän se, että sitä tehtiin muiden oppilaiden kanssa ryhmissä. Minun mielestäni oli itse asiassa paljon hauskempaa tiskata kuin kokata, koska toisin kuin ruoanlaitossa, tiskaamisessa tehtiin vain yhtä asiaa kerrallaan, eli joko tiskattiin tai huuhdeltiin, jolloin pysyin paljon paremmin kärryillä omasta tehtävästäni. Autismikirjolaisena minulla on vaikeuksia toiminnan ohjauksessa, jolloin monivaiheiset tehtävät tuottavat aina hankaluuksia.
Olin pyrkinyt ilmaisutaitopainotteiselle luokalle, koska minua kiinnosti näytteleminen. Esiintyminen ilmaisutaidon tuntien näytelmissä oli hauskaa, mutta samaan aikaan minulla oli kyseisiä tunteja kohtaan kova kammo. Toivoin aina, että tunnit peruttaisiin, koska jännitin niitä niin paljon. Samoin esiinnyin yleensä viimeisten joukossa enkä varmaan kertaakaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mihinkään leikkiin.
Läpäisin peruskoulun vaikeuksistani huolimatta kohtuullisen hyvällä, 7,4, keskiarvolla. Arvosanojani nosti pitkälti se, että olin yritteliäs, tai ainakin osasin vaikuttaa sellaiselta, sekä hyvin käyttäytyvä ja sääntöjä noudattava. Olinhan minä joissain kouluaineissa oikeasti hyväkin, erityisesti äidinkielessä englannissa ja ruotsissa.
Peruskoulun jälkeen
Olisin halunnut mennä lukioon ja pyrkiä sen jälkeen teatterikorkeaan, mutta keskiarvoni ei riittänyt lukioon. Pääsin opiskelemaan catering-alaa ammattikouluun, mutta päädyinkin valitsemaan ammattistartin. Ammattistartilla teimme paljon työelämääntutustumisharjoitteluja ja pyrimme löytämään omaa alaamme. Sain idean pyrkiä sosiaali- ja terveysalalle, koska se oli jotain, jota en ollut vielä aikaisemmin ajatellut. Lisäksi ajattelin, että lähihoitajan työ olisi loistava tilaisuus oppia sosiaalisia taitoja ja kehittyä sosiaalisemmaksi sekä vahvistaa kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Olin myös kuullut, että sosiaali- ja terveysalalla on yleensä töitä tarjolla, joten senkin vuoksi koin alan järkeväksi vaihtoehdoksi. Suoritin TET-harjoitteluja päiväkodissa ja vanhainkodissa. Havaitsin, ettei oloni lasten ja vanhusten, jälleen, muiden ihmisten kanssa, ollut täysin luonteva, mutta toisaalta koin TET-jaksoilla myös viihtyisiä hetkiä ja ajattelin, että ajan myötä tottuisin työn sosiaalisuuteen. Keväällä 2010 menin sosiaali- ja terveysalan pääsykokeisiin, joista suureksi pettymyksekseni sain hylätyn arvosanan. Toisaalta tulos ei ollut lainkaan yllättävä siinä mielessä, miten paljon kokeet minua ahdistivat. Olin koko pääsykokeiden ajan itku kurkussa ja mietin vain koko ajan sitä, milloin ne päättyvät.
Pääsin opiskelemaan kotityö- ja puhdistuspalvelualaa. Aloin hyvin pian kärsiä vakavista ahdistusongelmista, joiden vuoksi en usein uskaltanut mennä kouluun ollenkaan. Lisäksi vaikealta tuntui se, miten ammattikoulussa oli osattava tehdä asiat huomattavasti itsenäisemmin kuin peruskoulussa. Kirjat ja muut opiskeluun tarvittavat välineet oli hankittava itse ja muutenkin opiskelusta oltiin enemmän vastuussa itse eivätkä opettajat muistuttaneet asioista samalla tavalla kuin peruskoulussa. Tunsin olevani vielä enemmän hukassa kuin olin tuntenut olevani peruskoulussa. Kävin ammattikoulua kaksi tai kolme kuukautta, kunnes lopulta päädyin keskeyttämään sen.
Lisää keskeytyneitä opintoja
Olin kolme vuotta ilman mitään työtä tai opiskelua, kunnes aloitin liiketalouden perustutkinnon opiskelemisen. En tätäkään koulua käynyt kuin muutaman viikon, koska kärsin samasta ahdistuksesta kuin aikaisemminkin ja lisäksi olin aloittanut koko opiskelun vain, koska työvoimatoimisto, kela, sosiaalitoimisto ja minua hoitanut lääkäri ja sairaanhoitaja olivat painostaneet minua. Olin myös ennen liiketalouskoulun aloittamista yrittänyt opiskella nettilukiossa, mutta se oli minulle aivan liian hankalaa siksi, että kaikki oli suunniteltava alusta lähtien itsenäisesti enkä minä osannut arvioida, kuinka paljon aikaa tarvitsen eri kurssien suorittamiseen ja paljonko voin ottaa kursseja kerralla. Lopulta opiskelu alkoi ahdistaa minua niin paljon, että sydämeni alkoi pumpata rajusti ja kehossani tuntua puristava tunne joka kerta kun aloin kirjautumaan nettilukion sivuille enkä lopulta enää uskaltanut kirjautua sinne ollenkaan.
Vajaa puoli vuotta liiketalousopintojen keskeyttämisen jälkeen menin aikuislukioon. Viihdyin siellä hyvin, sillä ryhmämme oli pienikokoinen, joten en kärsinyt yhtä suuresta ahdistuksesta kuin olin aikaisemmissa kouluissa kärsinyt. Ryhmätöitä pelkäsin kyllä edelleen. Ongelmia aiheuttivat lopulta oppimisvaikeuteni ja se, etten kyennyt etenemään opinnoissa riittävän nopeasti. Jos kursseja oli samaan aikaan suoritettavana enemmän kuin kaksi, menin aivan sekaisin enkä onnistunut painamaan asioita mieleeni. En osannut jäsennellä opiskeluani enkä jakaa sitä sopiviin osiin. Jälleen pärjäsin hyvin äidinkielessä, ruotsissa ja englannissa, mutta kaiken muun läpäisin rimaa hipoen tai en ollenkaan. Huomasin myös, että minulla oli vaikeuksia ymmärtää useiden lukiokirjojen tekstiä. Tuntui aivan siltä kuin olisin lukenut vierasta kieltä enkä pärjännyt useimmissa niissäkään oppiaineissa, jotka minulta olivat peruskoulussa sujuneet kohtalaisesti. Kävin aikuislukiota melkein kolme vuotta, mutta lopulta päädyin keskeyttämään senkin, koska ymmärsin, etten tule läpäisemään koulua ajoissa. Minulle oli myönnetty lukiota varten kuntoutusraha kolmeksi vuodeksi ja tässä ajassa minun siis olisi lukio pitänyt suorittaa. Tämän melkein kolmen vuoden aikana suoritin lopulta 19 kurssia, kun olisi pitänyt suorittaa vähintään 44.
Lukion lopettamisen jälkeen tein puolitoista vuotta töitä henkilökohtaisena avustajana ja vähän aikaa myös päiväkotisiivoojana. Elokuussa 2018 aloin jälleen opiskella kotityö- ja puhdistuspalvelualaa. En ollut alasta erityisen innostunut, mutta sitä suositeltiin minulle ammatillisessa kuntoutusselvityksessä. Opintoihin kuului myös pieni määrä kiinteistönhoitoa, josta innostuin ja syysloman jälkeen vaihdoinkin tälle alalle. Vaikka alalla tehtiin paljon mielenkiintoisia töitä, oli siinä kuitenkin myös omat vaikeutensa. En onnistunut painamaan työvälineiden käyttötapaa mieleeni vaan jouduin joka kerta opettelemaan asiat uudelleen. Lisäksi minua stressasi se, että työ oli varsin liikkuvaa ja vaihtelevaa. Yritin kuitenkin ajatella, että asiaan pitää vain sopeutua, koska koin kaikesta huolimatta, että tätä työtä haluaisin tehdä. Lopulta se, että jouduin työskentelemään muiden ihmisten kanssa, kokemus siitä, etten tiedä, mitä milloinkin pitäisi tehdä, ahdistus jatkuvista muutoksista ja siitä, että työympäristöt vaihtuivat usein, kuormitti minua liikaa. Olin jo koulun aloittamisesta lähtien ollut pois vähintään kerran viikossa voimakkaan paniikin ja ahdistuksen takia, mutta puoli vuotta opiskeltuani jäin ensimmäistä kertaa pidemmälle, reilun kahden kuukauden sairauslomalle. Toisen kerran jäin sairauslomalle toukokuussa 2019 ja nyt olen jälleen ollut sairauslomalla elokuusta lähtien.
Vahvuuteni ja muut positiiviset asiat koulunkäynnissä ja opiskelussa
Vaikeuksistani huolimatta minulla on myös tiettyjä vahvuuksia, joiden avulla olen koulussa pärjännyt. Yksi näistä on ehdottomasti hyvä muisti niiden asioiden suhteen, jotka minua aidosti kiinnostavat. Opin nopeasti suurenkin määrän tietoa silloin, kun olen asiasta tosissani innostunut ja sen ansiosta sain hyviä arvosanoja kielistä. Kivojen oppiaineiden ansiosta koulussa jaksoi välillä edes vähän paremmin eikä tarvinnut olla kaiken aikaa niin ahdistunut.
Omat vinkkini autismikirjon oppijan tukemiseen:
- Anna autismikirjon oppijan opiskella omissa oloissaan mahdollisuuksien mukaan, mikäli hän on sellainen henkilö, joka tekee asiat mieluummin yksin. Vaikka jokin asia olisi tarkoitus tehdä ryhmässä, mieti, voisiko autismikirjon ihmisen kohdalla tehdä poikkeuksen.
- Pyri antamaan autismikirjon henkilölle mahdollisuuksia liikkua liikuntatunneilla itsekseen, vaikka ajatuksena olisi joukkuepeli tai jokin muu ryhmäliikunta.
- Jos autismikirjon oppija viettää välitunneilla aikaa yksin, kysy häneltä haluaisiko hän viettää aikaa muiden ihmisten kanssa ja pyri auttamaan, mikäli tahtoo. Mikäli autismikirjon ihminen viihtyy omissa oloissaan, on tätä kunnioitettava, eikä häntä tule pakottaa olemaan muiden kanssa.
- Salli autismikirjon oppijan käyttää esimerkiksi kuulosuojaimia tai aurinkolaseja, mikäli hän tarvitsee sellaisia aistikuormitusten helpottamiseksi.
- Jos mahdollista, anna autismikirjon oppijan jäädä esimerkiksi kouluun opiskelemaan retkipäivän ajaksi, jos hän ei halua osallistua retkelle. Kaikille retket eivät ole hauska ja virkistävä tapahtuma vaan osalle ne aiheuttavat suurta stressiä.
maanantai 30. maaliskuuta 2020
tiistai 24. maaliskuuta 2020
Tietoa Vaahterasta ja Kookoksesta ja chinchilloista yleisesti
Edellinen kirjoitukseni kertoi, kuinka päädyin hankkimaan chinchillamme. Tässä postauksessa kerron enemmän näistä meidän otuksistamme sekä yleistä tietoa chinchilloista
Vaahtera
Virallinen nimi: Fro'Zen Broken Death Star
Syntymäaika: 15.08.2017
Väri: Black Velvet (pääväri musta, harmaat kyljet, valkoinen vatsa)
Sukupuoli: uros
Näyttelyssä saadut tittelit: Bull Mentula (erikoispalkinto), sertifikaatti, luokkavoittaja (huhtikuu 2019)
Luonne: Vaahtera on rauhallinen, arka ja todella helposti säikkyvä. Kun se saapui meille, se piileskeli ensimmäiset päivät pesämökissään ja tuli esiin vain kun puolisoni tai minä emme olleet paikalla. Vaahtera pelästyy jokaista pientäkin ääntä ja liikettä. Se tuntuu olevan kaiken aikaa valppaana ja valmiina pujahtamaan piiloon milloin mistäkin syystä. Puolisoni ja minä emme edes ole nähneet sen nukkuvan juuri koskaan. Ainoastaan muutaman kerran olemme huomanneet sen olevan hetken aikaa silmät kiinni ja mietimmekin ensimmäiset kaksi vuotta, miten Vaahtera pysyy elossa, kun se ei näyttänyt milloinkaan nukkuvan. Lähes joka kerta kun sitä katsoo, se möllöttää silmät auki, virkeänä ja valppaana. Vaahtera on myös varsin kiltti eikä esimerkiksi näytä pureskelevan kiellettyjä asioita yhtä paljon kuin Kookos. Ensimmäisinä päivinään meillä emme itse asiassa huomanneet Vaahteran jyrsivän juuri ollenkaan huonekaluja tai muuta omaisuuttamme.
Kookos
Virallinen nimi: Fro'Zen Othello
Syntymäaika: 25.05.2017
Väri: Pink White (valkoinen, punaiset silmät)
Sukupuoli: uros
Näyttelyssä saadut tittelit: unikeko (erikoispalkinto), sihteerin suosikki, yleisön suosikki (huhtikuu 2019)
Luonne: Kookos on Vaahteran täysi vastakohta. Se on äärimmäisen vilkas, utelias ja rohkea. Silloin kun Kookos ei nuku, se on jatkuvasti liikkeessä, juoksee ja hyppii joka suuntaan ja tutkii ja maistelee kaikkea eteensä tulevaa. Kun häkin luo menee chinchilloita tervehtimään, tulee Kookos yleensä avoimesti ihmettelemään, oli kyseinen ihminen sitten oma perheenjäsen tai vieras. Kookos on myös varsin itsepäinen. Jos se on päättänyt jyrsiä jotain kiellettyä, sehän jyrsii, vaikka siirtäisit sen jyrsittävän kohteensa luota muualle. Välillä olen saanut tarjota Kookokselle sallitumpaa pureskeltavaa varmaan kymmenen kertaa ennen kuin se on lopulta ymmärtänyt jättää seinän tai kaapin oven rauhaan. Vaikka Kookos on varsin riehakas, se myös nukkuu todella paljon ja saikin siksi näyttelyssä erikoispalkinnon "unikeko". Kookos on aamusta iltaan täydessä unessa heräten ehkä silloin tällöin syömään tai juomaan.
Yleisesti chinchilloista
Chinchillat ovat kotoisin Etelä-Amerikan Andien vuoristoilta. Niitä elää villinä muun muassa Perussa, Chilessä, Boliviassa ja Argentiinassa. Luonnossa chinchilla elää keskimäärin 8-10 vuotta, mutta lemmikkinä se voi elää yli 20-vuotiaaksikin. Naaras kantaa poikasiaan keskimäärin 111 vuorokautta ja synnyttää yleensä 1-3 pentua kerrallaan. Chinchilla on sukukypsä 3-8 kuukauden iässä, mutta naarasta ei kuitenkaan tule astuttaa ennen 10-12 kuukauden ikää. Painoa astutettavalla naaralla tulisi olla vähintään 500 grammaa. Uroksenkaan ei pitäisi antaa astua ennen kuuden kuukauden ikää. Täysikasvuinen chinchilla painaa yleensä 400-900 grammaa. Naaraat kasvavat tavallisesti uroksia suuremmiksi.
Chinchillan ravinto
Villin chinchillan ja lemmikkichinchillan ravinto poikkeaa toisistaan merkittävästi. Villi chinchilla syö kuivan ilmaston hedelmiä, siemeniä ja kasvinosia, mutta lemmikkichinchillan vatsa ei tällaista ravintoa kestä. Lemmikkichinchillan ravintoon kuuluvat kuiva heinä, pelletti ja vesi. Mitään muuta ei mielellään kannata chinchillalle tarjota, paitsi jos välttämättä haluaa, niin herkkuna kerran viikossa tai harvemmin esimerkiksi pienen palan näkkileipää tai kuivattua voikukanlehteä. Jotkut chinchillat herkuttelevat myös rusinoilla ja muilla kuivatuilla hedelmillä, mutta tämä ei ole erityisen suositeltavaa, koska niissä on niin paljon sokeria. Tuoreet kasvikset aiheuttavat chinchillalle ripulia. Myöskään esimerkiksi pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä chinchillalle ei saa antaa. Koska chinchilla on kasvissyöjä, on myös selvää, etteivät sen ravintoon kuulu liha, maitotuotteet eivätkä kananmunat. Huomaa, että vaikka monissa eläinkauppojen ruokapakkauksissa saattaa olla chinchillan kuva, kyseinen ruoka ei silti ole välttämättä lainkaan chinchillalle sopivaa ravintoa. Vesi tulee vaihtaa päivittäin ja juomapullo puhdistetaan kerran viikossa pulloharjalla ja tuttiosa pari kertaa kuukaudessa piippurassilla.
Chinchillan asunto
Chinchillan häkin on oltava vähintään 70cm korkea ja pohjan pinta-alan 0,4 neliömetriä. Tämä on kuitenkin ehdoton minimikoko ja parempi olisi, että asumus olisi tätä suurempi. Chinchilla on hyppivä otus, joten häkissä tulee olla tasoja, joille pääsee loikkimaan. Lisäksi häkkiin tarvitaan pesämökki tai muu piilopaikka, heinäseimi, ruokakuppi, vesipullo ja jyrsittävää, kuten esimerkiksi puunoksia tai siporex-kiviä. Häkin pohjalle laitetaan purua, puuhaketta tai puupellettiä. Kuivikkeet vaihdetaan uusiin kerran viikossa ja papanat on hyvä imuroida häkin tasoilta säännöllisesti. On hyvä varautua siihen, että chinchillat kakkaavat todella paljon, joten löydät taatusti papanoita huoneesta, jossa olet pitänyt chinchillaa jaloittelemassa! Chinchilla olisikin hyvä päästää jaloittelemaan häkin ulkopuolelle päivittäin vähintään 30-60 minuutiksi.
Turkinhoito
Chinchilla hoitaa turkkiaan kylpemällä kylpyhiekassa parista muutamaan kertaan viikossa. Chinchillaa ei saa pestä vedellä, sillä sen turkki on sen laatuinen, ettei se välttämättä kuivu koskaan kunnolla, jos se pääsee kastumaan. Kastunut turkki voi homehtua ja märkä chinchilla voi myös vilustua ja sairastua. Jos chinchilla kuitenkin vahingossa kastuu, pyri kuivaamaan se huolellisesti hiustenkuivaajalla, mutta pidä huoli, ettet polta eläimen ihoa. Turkin kampaaminen ei välttämättä ole tarpeen, mutta halutessaan näin voi tehdä esimerkiksi karvanlähtöaikaan. Kynsiä ei tarvitse leikata, sillä ne eivät kasva niin pitkiksi.
Sairaudet
Chinchilla sairastaa tavallisesti hyvin harvoin, mutta sen yleisimpiin sairauksiin kuuluvat ruoansulatusongelmat (ripuli ja ummetus) ja hammasongelmat. Chinchilla voi myös kärsiä stressistä. Mikäli chinchillallasi on suolisto-ongelmia, tarkista, ettet syötä sille mitään epäsopivaa. Pidä huoli, että chinchillalla on aina jotain jyrsittävää, jotta sen hampaat eivät pääse kasvamaan liian pitkiksi, sillä jyrsijänä sen hampaat kasvavat koko ajan. Jos chinchilla kärsii stressistä, voit tarvittaessa siirtää sen häkin esimerkiksi rauhallisempaan huoneeseen. Selvitä myös tuleeko stressaantunut chinchilla toimeen asuinkumppaninsa kanssa vai olisiko toverit mahdollisesti paras erottaa toisistaan. Chinchilla saattaa olla stressaantunut myös, jos se on yksinäinen. Stressistä saattaa kertoa esimerkiksi liiallinen karvanlähtö. Ota huomioon chinchillaa hankkiessasi, että se on vielä melko harvinainen lemmikki eikä kaikilla eläinlääkäreillä ole välttämättä kokemusta siitä.
Ääntely ja elekieli
Haukkuminen: Jokaisella chinchillalla on varmasti omanlainen haukkumisäänensä. Ainakin meillä Kookos kuulostaa minun mielestäni pieneltä koiralta ja Vaahtera taas tööttäävältä lelulta. Haukkuessaan chinchilla varoittaa jostakin. Se on voinut esimerkiksi kuulla oudon äänen tai nähdä vieraan ihmisen.
Marsumainen uikutus: Chinchilla kutsuu lajitoveriaan tai omistajaansa.
Säksätys (terävä tsäk tsäk): Chinchilla on ärsyyntynyt eikä pidä jostain asiasta.
Vihainen chinchilla nousee takajaloilleen ja murisee tai säksättää. Naaraat saattavat myös suihkuttaa virtsaa sen kohteen päälle, joka niitä ahdistaa tai jolle ne ovat kiukkuisia.
Muuta
- Pelästyessään chinchilla saattaa pudottaa karvojaan. Tällä tavalla se hämää saalistajaansa. Karvat kasvavat takaisin, mutta siihen voi mennä puolikin vuotta.
- Chinchilla on laumaeläin, joten niitä on hyvä olla vähintään kaksi. On kuitenkin myös yksilöitä, jotka eivät hyväksy muita chinchilloita vaan nimenomaan haluavat elää yksin. Tavallisesti parhaiten keskenään tulevat toimeen uros ja naaras. Vähintään toisen olisi kuitenkin hyvä olla kastroitu, ellet halua poikasia. Se, miten hyvin kaksi urosta tai kaksi naarasta tulevat toimeen riippuu yksilöistä ja eri kasvattajillakin on tästä hyvin erilaisia näkemyksiä. Oman kokemukseni mukaan yleisin näkemys on se, että kaksi naarasta eivät usein tule toimeen keskenään, sillä naaraat ovat todella reviiritietoisia ja alkavat herkästi taistella johtajuudesta. Kuten tässä on käynyt selväksi, itselläni on kaksi urosta ja ne ovat aina tulleet mainiosti toimeen keskenään, vaikka pientä kinaa niiden välille aina silloin tällöin sattuukin.
- Chinchilloiden maailmassa naaraat ovat johtajia.
- Sukupuolten välillä ei tavallisesti ole luonne-eroja vaan eroavaisuudet persoonallisuuksissa ovat todella yksilöllisiä sukupuolesta riippumatta (Kookos ja Vaahtera ovat tästä loistava esimerkki), mutta naaraat useammin ovat dominoivampi sen vuoksi, että ovat luonnostaan johtajia.
- Chinchillan yhdestä karvatupesta kasvaa eri tietolähteiden mukaan 20-100 karvaa.
- Chinchilla nukkuu päivät ja on virkeimmillään iltaisin ja öisin.
- Chinchillalle paras lämpötila on +15-+20 astetta. Yli +25 astetta voi olla koitua chinchillan kohtaloksi.
Lisää tietoa chinchilloista löydät esimerkiksi:
Kirjat:
Minun lemmikkini: Chinchilla
Linnavuori Arja: Chinchilla lemmikkinä
Anastasi Donna: Chinchillas: A Guide to Caring for Your Chinchilla
Nettisivut:
Suomen Chinchillayhdistys ry
Suomen Lemmikkichinchillat ry
Vaahtera
Virallinen nimi: Fro'Zen Broken Death Star
Syntymäaika: 15.08.2017
Väri: Black Velvet (pääväri musta, harmaat kyljet, valkoinen vatsa)
Sukupuoli: uros
Näyttelyssä saadut tittelit: Bull Mentula (erikoispalkinto), sertifikaatti, luokkavoittaja (huhtikuu 2019)
Luonne: Vaahtera on rauhallinen, arka ja todella helposti säikkyvä. Kun se saapui meille, se piileskeli ensimmäiset päivät pesämökissään ja tuli esiin vain kun puolisoni tai minä emme olleet paikalla. Vaahtera pelästyy jokaista pientäkin ääntä ja liikettä. Se tuntuu olevan kaiken aikaa valppaana ja valmiina pujahtamaan piiloon milloin mistäkin syystä. Puolisoni ja minä emme edes ole nähneet sen nukkuvan juuri koskaan. Ainoastaan muutaman kerran olemme huomanneet sen olevan hetken aikaa silmät kiinni ja mietimmekin ensimmäiset kaksi vuotta, miten Vaahtera pysyy elossa, kun se ei näyttänyt milloinkaan nukkuvan. Lähes joka kerta kun sitä katsoo, se möllöttää silmät auki, virkeänä ja valppaana. Vaahtera on myös varsin kiltti eikä esimerkiksi näytä pureskelevan kiellettyjä asioita yhtä paljon kuin Kookos. Ensimmäisinä päivinään meillä emme itse asiassa huomanneet Vaahteran jyrsivän juuri ollenkaan huonekaluja tai muuta omaisuuttamme.
Kookos
Virallinen nimi: Fro'Zen Othello
Syntymäaika: 25.05.2017
Väri: Pink White (valkoinen, punaiset silmät)
Sukupuoli: uros
Näyttelyssä saadut tittelit: unikeko (erikoispalkinto), sihteerin suosikki, yleisön suosikki (huhtikuu 2019)
Luonne: Kookos on Vaahteran täysi vastakohta. Se on äärimmäisen vilkas, utelias ja rohkea. Silloin kun Kookos ei nuku, se on jatkuvasti liikkeessä, juoksee ja hyppii joka suuntaan ja tutkii ja maistelee kaikkea eteensä tulevaa. Kun häkin luo menee chinchilloita tervehtimään, tulee Kookos yleensä avoimesti ihmettelemään, oli kyseinen ihminen sitten oma perheenjäsen tai vieras. Kookos on myös varsin itsepäinen. Jos se on päättänyt jyrsiä jotain kiellettyä, sehän jyrsii, vaikka siirtäisit sen jyrsittävän kohteensa luota muualle. Välillä olen saanut tarjota Kookokselle sallitumpaa pureskeltavaa varmaan kymmenen kertaa ennen kuin se on lopulta ymmärtänyt jättää seinän tai kaapin oven rauhaan. Vaikka Kookos on varsin riehakas, se myös nukkuu todella paljon ja saikin siksi näyttelyssä erikoispalkinnon "unikeko". Kookos on aamusta iltaan täydessä unessa heräten ehkä silloin tällöin syömään tai juomaan.
Yleisesti chinchilloista
Chinchillat ovat kotoisin Etelä-Amerikan Andien vuoristoilta. Niitä elää villinä muun muassa Perussa, Chilessä, Boliviassa ja Argentiinassa. Luonnossa chinchilla elää keskimäärin 8-10 vuotta, mutta lemmikkinä se voi elää yli 20-vuotiaaksikin. Naaras kantaa poikasiaan keskimäärin 111 vuorokautta ja synnyttää yleensä 1-3 pentua kerrallaan. Chinchilla on sukukypsä 3-8 kuukauden iässä, mutta naarasta ei kuitenkaan tule astuttaa ennen 10-12 kuukauden ikää. Painoa astutettavalla naaralla tulisi olla vähintään 500 grammaa. Uroksenkaan ei pitäisi antaa astua ennen kuuden kuukauden ikää. Täysikasvuinen chinchilla painaa yleensä 400-900 grammaa. Naaraat kasvavat tavallisesti uroksia suuremmiksi.
Chinchillan ravinto
Villin chinchillan ja lemmikkichinchillan ravinto poikkeaa toisistaan merkittävästi. Villi chinchilla syö kuivan ilmaston hedelmiä, siemeniä ja kasvinosia, mutta lemmikkichinchillan vatsa ei tällaista ravintoa kestä. Lemmikkichinchillan ravintoon kuuluvat kuiva heinä, pelletti ja vesi. Mitään muuta ei mielellään kannata chinchillalle tarjota, paitsi jos välttämättä haluaa, niin herkkuna kerran viikossa tai harvemmin esimerkiksi pienen palan näkkileipää tai kuivattua voikukanlehteä. Jotkut chinchillat herkuttelevat myös rusinoilla ja muilla kuivatuilla hedelmillä, mutta tämä ei ole erityisen suositeltavaa, koska niissä on niin paljon sokeria. Tuoreet kasvikset aiheuttavat chinchillalle ripulia. Myöskään esimerkiksi pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä chinchillalle ei saa antaa. Koska chinchilla on kasvissyöjä, on myös selvää, etteivät sen ravintoon kuulu liha, maitotuotteet eivätkä kananmunat. Huomaa, että vaikka monissa eläinkauppojen ruokapakkauksissa saattaa olla chinchillan kuva, kyseinen ruoka ei silti ole välttämättä lainkaan chinchillalle sopivaa ravintoa. Vesi tulee vaihtaa päivittäin ja juomapullo puhdistetaan kerran viikossa pulloharjalla ja tuttiosa pari kertaa kuukaudessa piippurassilla.
Chinchillan asunto
Chinchillan häkin on oltava vähintään 70cm korkea ja pohjan pinta-alan 0,4 neliömetriä. Tämä on kuitenkin ehdoton minimikoko ja parempi olisi, että asumus olisi tätä suurempi. Chinchilla on hyppivä otus, joten häkissä tulee olla tasoja, joille pääsee loikkimaan. Lisäksi häkkiin tarvitaan pesämökki tai muu piilopaikka, heinäseimi, ruokakuppi, vesipullo ja jyrsittävää, kuten esimerkiksi puunoksia tai siporex-kiviä. Häkin pohjalle laitetaan purua, puuhaketta tai puupellettiä. Kuivikkeet vaihdetaan uusiin kerran viikossa ja papanat on hyvä imuroida häkin tasoilta säännöllisesti. On hyvä varautua siihen, että chinchillat kakkaavat todella paljon, joten löydät taatusti papanoita huoneesta, jossa olet pitänyt chinchillaa jaloittelemassa! Chinchilla olisikin hyvä päästää jaloittelemaan häkin ulkopuolelle päivittäin vähintään 30-60 minuutiksi.
Turkinhoito
Chinchilla hoitaa turkkiaan kylpemällä kylpyhiekassa parista muutamaan kertaan viikossa. Chinchillaa ei saa pestä vedellä, sillä sen turkki on sen laatuinen, ettei se välttämättä kuivu koskaan kunnolla, jos se pääsee kastumaan. Kastunut turkki voi homehtua ja märkä chinchilla voi myös vilustua ja sairastua. Jos chinchilla kuitenkin vahingossa kastuu, pyri kuivaamaan se huolellisesti hiustenkuivaajalla, mutta pidä huoli, ettet polta eläimen ihoa. Turkin kampaaminen ei välttämättä ole tarpeen, mutta halutessaan näin voi tehdä esimerkiksi karvanlähtöaikaan. Kynsiä ei tarvitse leikata, sillä ne eivät kasva niin pitkiksi.
Sairaudet
Chinchilla sairastaa tavallisesti hyvin harvoin, mutta sen yleisimpiin sairauksiin kuuluvat ruoansulatusongelmat (ripuli ja ummetus) ja hammasongelmat. Chinchilla voi myös kärsiä stressistä. Mikäli chinchillallasi on suolisto-ongelmia, tarkista, ettet syötä sille mitään epäsopivaa. Pidä huoli, että chinchillalla on aina jotain jyrsittävää, jotta sen hampaat eivät pääse kasvamaan liian pitkiksi, sillä jyrsijänä sen hampaat kasvavat koko ajan. Jos chinchilla kärsii stressistä, voit tarvittaessa siirtää sen häkin esimerkiksi rauhallisempaan huoneeseen. Selvitä myös tuleeko stressaantunut chinchilla toimeen asuinkumppaninsa kanssa vai olisiko toverit mahdollisesti paras erottaa toisistaan. Chinchilla saattaa olla stressaantunut myös, jos se on yksinäinen. Stressistä saattaa kertoa esimerkiksi liiallinen karvanlähtö. Ota huomioon chinchillaa hankkiessasi, että se on vielä melko harvinainen lemmikki eikä kaikilla eläinlääkäreillä ole välttämättä kokemusta siitä.
Ääntely ja elekieli
Haukkuminen: Jokaisella chinchillalla on varmasti omanlainen haukkumisäänensä. Ainakin meillä Kookos kuulostaa minun mielestäni pieneltä koiralta ja Vaahtera taas tööttäävältä lelulta. Haukkuessaan chinchilla varoittaa jostakin. Se on voinut esimerkiksi kuulla oudon äänen tai nähdä vieraan ihmisen.
Marsumainen uikutus: Chinchilla kutsuu lajitoveriaan tai omistajaansa.
Säksätys (terävä tsäk tsäk): Chinchilla on ärsyyntynyt eikä pidä jostain asiasta.
Vihainen chinchilla nousee takajaloilleen ja murisee tai säksättää. Naaraat saattavat myös suihkuttaa virtsaa sen kohteen päälle, joka niitä ahdistaa tai jolle ne ovat kiukkuisia.
Muuta
- Pelästyessään chinchilla saattaa pudottaa karvojaan. Tällä tavalla se hämää saalistajaansa. Karvat kasvavat takaisin, mutta siihen voi mennä puolikin vuotta.
- Chinchilla on laumaeläin, joten niitä on hyvä olla vähintään kaksi. On kuitenkin myös yksilöitä, jotka eivät hyväksy muita chinchilloita vaan nimenomaan haluavat elää yksin. Tavallisesti parhaiten keskenään tulevat toimeen uros ja naaras. Vähintään toisen olisi kuitenkin hyvä olla kastroitu, ellet halua poikasia. Se, miten hyvin kaksi urosta tai kaksi naarasta tulevat toimeen riippuu yksilöistä ja eri kasvattajillakin on tästä hyvin erilaisia näkemyksiä. Oman kokemukseni mukaan yleisin näkemys on se, että kaksi naarasta eivät usein tule toimeen keskenään, sillä naaraat ovat todella reviiritietoisia ja alkavat herkästi taistella johtajuudesta. Kuten tässä on käynyt selväksi, itselläni on kaksi urosta ja ne ovat aina tulleet mainiosti toimeen keskenään, vaikka pientä kinaa niiden välille aina silloin tällöin sattuukin.
- Chinchilloiden maailmassa naaraat ovat johtajia.
- Sukupuolten välillä ei tavallisesti ole luonne-eroja vaan eroavaisuudet persoonallisuuksissa ovat todella yksilöllisiä sukupuolesta riippumatta (Kookos ja Vaahtera ovat tästä loistava esimerkki), mutta naaraat useammin ovat dominoivampi sen vuoksi, että ovat luonnostaan johtajia.
- Chinchillan yhdestä karvatupesta kasvaa eri tietolähteiden mukaan 20-100 karvaa.
- Chinchilla nukkuu päivät ja on virkeimmillään iltaisin ja öisin.
- Chinchillalle paras lämpötila on +15-+20 astetta. Yli +25 astetta voi olla koitua chinchillan kohtaloksi.
Lisää tietoa chinchilloista löydät esimerkiksi:
Kirjat:
Minun lemmikkini: Chinchilla
Linnavuori Arja: Chinchilla lemmikkinä
Anastasi Donna: Chinchillas: A Guide to Caring for Your Chinchilla
Nettisivut:
Suomen Chinchillayhdistys ry
Suomen Lemmikkichinchillat ry
maanantai 16. maaliskuuta 2020
Chinchillani: Vaahtera ja Kookos saapuvat
Minulla on kaksi chinchillaa, nimiltään Vaahtera ja Kookos. He seikkailevat myös kahdella julkaisemallani videolla YouTubessa. Tässä linkit kyseisiin videoihin: https://www.youtube.com/watch?v=X6VD5wBCirU ja https://www.youtube.com/watch?v=4LHAdD2evVk
Toisella videolla kerron hieman meidän chinchilloistamme sekä yleistä tietoa chinchilloista. Ajattelin täällä blogin puolella paneutua aiheeseen syvemmin. Ensimmäisessä osassa aloitan ihan alusta, eli kerron, kuinka palleromme päätyivät meille muuttamaan.
Miten ja milloin päädyimme hankkimaan chinchillat?
Muutin vuoden 2017 alussa yhteen miesystäväni kanssa. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että lemmikki voisi olla kiva, mutta en aluksi vielä ollut tosissani ajatuksen kanssa. Mietin toisaalta, miten lemmikistä saisi hyvän ystävän ja sitä, miten sen hoitaminen toisi päiviini mukavasti tarvitsemaani rutiinia. Tähän aikaan tein osa-aikatyötä henkilökohtaisena avustajana ja olin siis useamman päivän viikossa vailla mitään varsinaista tekemistä. Huomasin, että minulta alkoi kadota tietynlainen vastuuntunto, kun kumppanini hoiti kaikki pääasialliset kotityötkin, joten ajattelin, että lemmikki saisi minut ainakin tekemään jotain.
Aloimme yhdessä puolisoni kanssa pohtia asiaa. Koira olisi muuten ollut meille kummallekin mieluisin lemmikki, mutta se päätyi ilman harkintaa ei-listalle. Kummallakaan meistä ei olisi riittävästi energiaa ulkoiluttaa koiraa kolmesti päivässä eikä motivaatiota kouluttaa sitä. Mietin koiran hankkimista edelleen aina välillä, mutta tiedän, ettei oma jaksamiseni salli sellaista tällä hetkellä.
Itse olin vahvasti kissojen kannalla. Kissat olisivat omalla tavallaan helppoja lemmikkejä, sillä niitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja kouluttaa kuten koiria, mutta valitettavasti kissatkin päätyivät koirien seuraksi ei-listalle, sillä kumppanini ei erityisemmin ole kissaihminen.
Seuraavaksi harkitsin jotain jyrsijää. Marsu tuli mieleeni ensimmäisenä, sillä minulla on ollut marsuja myös lapsuudessani. Puolisoni mielestä marsunkaan ottaminen lemmikiksi ei kuitenkaan ollut hyvä ajatus, koska niiden keskimääräinen elinikä on suhteellisen lyhyt. Itse olisin ollut lyhytikäisemmän lemmikin kannalla siitä syystä, ettei olisi tarvinnut tuntea paineita sitoutua johonkin vuosikausiksi, koskaan kun ei voi tietää tulevaisuudesta. Olisin voinut harkita pitkäikäistä lemmikkiä uudelleen, jos olisin huomannut selviytyväni hyvin muutaman vuoden elävänkin lemmikin hoidosta, mutta kumppanini periaate oli, että joko mahdollisimman pitkäikäinen lemmikki tai ei lemmikkiä ollenkaan. Näin ollen myöskään afrikkalainen kääpiösiili ei tullut kysymykseen, johon myös ihastuin ikihyviksi selvitellessäni, millaisia jyrsijöitä ja muita pieniä eläimiä on mahdollista pitää lemmikkinä. Siili tosiaan ei ole jyrsijä ja sikäli se olisi ollut jyrsijää mukavampi vaihtoehto, että se ei tuhoa asuntoa hampaillaan.
Törmäsin chinchilloihin ja muistin itse asiassa, että olin lapsena bongannut kyseisen eläimen Koululainen -lehdestä äitini kanssa ja olimme jutelleet, miten chinchilla voisi olla kiva lemmikki. Emme kuitenkaan koskaan tulleet hankkineeksi sellaista. Olisiko sellaisen aika siis nyt? Chinchilla elää parhaimmillaan yli 20-vuotiaaksi, joten se ei ainakaan olisi liian lyhytikäinen lemmikki. Aloin lukea chinchilloista enemmän ja heti olin täysin uppoutunut niiden maailmaan. Kävin läpi kaikki mahdolliset nettisivut, jotka löysin, lainasin kirjastosta kaikki löytämäni kirjat, joita valitettavasti ei ollut kuin kolme, kaksi suomenkielistä ja yksi englanninkielinen. Katsoin YouTube-videoita, joita eteeni sattui tulemaan.
Ihastuin chinchillan kauniiseen ulkonäköön ja siihen, miten se vaikutti suhteellisen helppohoitoiselta lemmikiltä. Niiden hoitamisessa olisi minulle juuri sopivasti rutiinia, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kuormittuisin liikaa. Kirjoitin tärkeitä muistiinpanoja chinchilloista ja niiden hoitamisesta ja jossain vaiheessa aloin selvittää, mistä sellaisen voisi hankkia.
Löysin listan Suomen chinchillayhdistys ry:n kuuluvista kasvattajista ja aloin selvittää, missä kyseiset kasvattajat asuivat ja oliko kenellekään tulossa poikasia. Yksi kasvattaja sattui asumaan mukavasti Pirkanmaalla, kuten minäkin. Surffasin hänen ylläpitämilleen chinchilla-aiheisille Facebook-sivuille ja huomasin, että yksi hänen chinchilloistaan oli hiljattain saanut kaksi poikasta. Laitoin viestiä kyseiselle kasvattajalle ja ilmoitin olevani kiinnostunut pennuista. Pikkuhiljaa aloimme suunnitella toisen poikasen muuttoa meille.
Valmistautuminen chinchillan tuloon
Itse asiassa aloin valmistautua jo ennen kuin löysin edellä mainitsemani kasvattajan ja hänen chinchillansa, vaikka en ollut edes täysin varma, tulemmeko koko chinchillaa ottamaan. Aloin siivota kotonamme ihan hulluna, innostus chinchilloista sai minut superenergiseksi. Imuroin, puhdistin lattioita ja pöytiä, vein turhaa tavaraa kellariin ja yritin järjestää kotiamme niin, että chinchilla ei pääsisi kiellettyihin paikkoihin juostessaan täällä vapaana.
Löysin aiemmin mainitsemani kasvattajan muistaakseni syyskuussa. Hänen poikasensa olivat syntyneet 15.8.2017, joten meille tuleva pentu olisi luovutusikäinen marraskuun alussa tai puolessa välissä chinchillan kehityksestä riippuen. Kyseinen pentu oli poikachinchilla. Aloimme siis mieheni kanssa miettiä nimeä. Ehdotin muun muassa seuraavia nimiä: Peikko, Mörkö, Kummitus, Tonttu, Joulu, Hauva, Tuutikki, Kimmo, Olavi, Petteri ja Merkurius. Nimiä oli monta muutakin, mutta äkkiseltään en muista mitä. Monien vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen mieleeni putkahti yllättäen nimi Vaahtera ja se oli nimi, joka lyötiin välittömästi lukkoon.
Hommattiin totta kai häkki, joka sisustettiin niin, että Vaahteran olisi mukava muuttaa sinne. Lisäksi hankin tietysti ruokakupin, vesipullon, heinää, pellettiä, pulloharjan vesipullon pesemistä varten, erilaisia puukeppejä ja siporex-kiviä sekä muita leluja, joita Vaahtera saisi pureskella, heinäseimen, purua häkin pohjalle ynnä muuta, mitä chinchillanomistajan kotona tulisi aina olla.
Alun perin mielle piti muuttaa vain yksi chinchilla. Suosituksen mukaan chinchilloja olisi oltava vähintään kaksi, koska se on laumaeläin. Kuitenkaan kaikki yksilöt eivät tule keskenään toimeen ja mietin, mitä tapahtuu, jos chinchillat alkavatkin tapella. Sitten olisimme hukassa ja jompikumpi menettäisi pahimmassa tapauksessa henkensä. Kumppanini ei halunnut meille ostettavan varmuuden vuoksi toista häkkiä, jos kävisi niin, että chinchillat tulisi erottaa toisistaan. Kysyin parin kasvattajan mielipidettä pitää vain yhtä chinchillaa ja molempien mielestä ajatus oli ok, vaikkakaan ihmisen seura ei koskaan olisi chinchillalle sama kuin oman lajitoverin seura.
Muutama päivä ennen kuin Vaahteran oli tarkoitus muuttaa meille, keksimme puolisoni kanssa, että voisimme leikkauttaa Vaahteran sen ollessa tarpeeksi vanha ja hankkia sille ystäväksi tyttöchinchillan. Olin lukenut, että naaras ja uros tulevat parhaiten toimeen keskenään. Poikasia emme kuitenkaan tahtoneet tulevan, koska emme uskoneet olevamme riittävän taitavia sellaisten hoitamiseen. Kysyin asiasta kasvattajan mielipidettä, joka ehdottikin meille erästä toista nuorta uroschinchillaansa. Kyseinen chinchilla saisi tulla meille koeajalle ja voisi muuttaa pysyvästi, mikäli se ja Vaahtera tulisivat toimeen keskenään. Niinpä siis päädyimmekin ottamaan kaksi chinchillaa ja oli siis keskittävä nimi myös toiselle "hiirelle". Kyseisen chinchillan nimi oli sillä hetkellä Othello ja harkitsin joko säilyttäväni kyseisen nimen tai keksiväni jonkin sitä muistuttavan nimen. Mietin muun muassa nimiä Olento, Olio, Otus ja Otava, mutta lopulta mieleeni tuli nimi Kookos. Kookos tosin ei juuri muistuta Othelloa muuten kuin siten, että kummassakin on o-kirjaimia, mutta se sopii hyvin yhteen Vaahteran kanssa (kummatkin kasveja) ja nimi on kauniskin.
Vaahteran ja Kookoksen kotiutuminen
Vaahtera ja Kookos saapuivat meille 15. marraskuuta. Olin yllättynyt siitä, miten pieniä ne olivat. Toki tiesin poikien olevan pentuja, mutta olin kuvitellut chinchillan kasvavan täyteen painoonsa jo luovutusikään mennessä. Kookos alkoi heti leikkiä ja hyppiä ympäriinsä uudessa häkissään. Vaahtera taas piiloutui saman tien pesämökkiin eikä muutaman päivään tullut sieltä ulos muuten kuin silloin, kun minä tai mieheni emme olleet paikalla. Aina välillä yöllä käydessämme vessassa tai tullessamme aamulla olohuoneeseen, jossa häkki oli, näimme Vaahteran, joka salamana ryntäsi mökkiin meidät nähdessään. Kookos ja Vaahtera tulivat loistavasti toimeen keskenään (mitä nyt Kookos välillä vähän töni Vaahteraa :D) ja varsin nopeasti teimme päätöksen siitä, että pitäisimme myös Kookoksen.
Näin meille tuli meidän ensimmäiset, yhteiset lemmikit.
Seuraavassa kirjoituksessani aiheesta kerron enemmän, millaisia persoonia Kookos ja Vaahtera ovat sekä muuta tietoa niistä.
Toisella videolla kerron hieman meidän chinchilloistamme sekä yleistä tietoa chinchilloista. Ajattelin täällä blogin puolella paneutua aiheeseen syvemmin. Ensimmäisessä osassa aloitan ihan alusta, eli kerron, kuinka palleromme päätyivät meille muuttamaan.
Miten ja milloin päädyimme hankkimaan chinchillat?
Muutin vuoden 2017 alussa yhteen miesystäväni kanssa. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että lemmikki voisi olla kiva, mutta en aluksi vielä ollut tosissani ajatuksen kanssa. Mietin toisaalta, miten lemmikistä saisi hyvän ystävän ja sitä, miten sen hoitaminen toisi päiviini mukavasti tarvitsemaani rutiinia. Tähän aikaan tein osa-aikatyötä henkilökohtaisena avustajana ja olin siis useamman päivän viikossa vailla mitään varsinaista tekemistä. Huomasin, että minulta alkoi kadota tietynlainen vastuuntunto, kun kumppanini hoiti kaikki pääasialliset kotityötkin, joten ajattelin, että lemmikki saisi minut ainakin tekemään jotain.
Aloimme yhdessä puolisoni kanssa pohtia asiaa. Koira olisi muuten ollut meille kummallekin mieluisin lemmikki, mutta se päätyi ilman harkintaa ei-listalle. Kummallakaan meistä ei olisi riittävästi energiaa ulkoiluttaa koiraa kolmesti päivässä eikä motivaatiota kouluttaa sitä. Mietin koiran hankkimista edelleen aina välillä, mutta tiedän, ettei oma jaksamiseni salli sellaista tällä hetkellä.
Itse olin vahvasti kissojen kannalla. Kissat olisivat omalla tavallaan helppoja lemmikkejä, sillä niitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja kouluttaa kuten koiria, mutta valitettavasti kissatkin päätyivät koirien seuraksi ei-listalle, sillä kumppanini ei erityisemmin ole kissaihminen.
Ihastuin chinchillan kauniiseen ulkonäköön ja siihen, miten se vaikutti suhteellisen helppohoitoiselta lemmikiltä. Niiden hoitamisessa olisi minulle juuri sopivasti rutiinia, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kuormittuisin liikaa. Kirjoitin tärkeitä muistiinpanoja chinchilloista ja niiden hoitamisesta ja jossain vaiheessa aloin selvittää, mistä sellaisen voisi hankkia.
Löysin listan Suomen chinchillayhdistys ry:n kuuluvista kasvattajista ja aloin selvittää, missä kyseiset kasvattajat asuivat ja oliko kenellekään tulossa poikasia. Yksi kasvattaja sattui asumaan mukavasti Pirkanmaalla, kuten minäkin. Surffasin hänen ylläpitämilleen chinchilla-aiheisille Facebook-sivuille ja huomasin, että yksi hänen chinchilloistaan oli hiljattain saanut kaksi poikasta. Laitoin viestiä kyseiselle kasvattajalle ja ilmoitin olevani kiinnostunut pennuista. Pikkuhiljaa aloimme suunnitella toisen poikasen muuttoa meille.
Valmistautuminen chinchillan tuloon
Itse asiassa aloin valmistautua jo ennen kuin löysin edellä mainitsemani kasvattajan ja hänen chinchillansa, vaikka en ollut edes täysin varma, tulemmeko koko chinchillaa ottamaan. Aloin siivota kotonamme ihan hulluna, innostus chinchilloista sai minut superenergiseksi. Imuroin, puhdistin lattioita ja pöytiä, vein turhaa tavaraa kellariin ja yritin järjestää kotiamme niin, että chinchilla ei pääsisi kiellettyihin paikkoihin juostessaan täällä vapaana.
Hommattiin totta kai häkki, joka sisustettiin niin, että Vaahteran olisi mukava muuttaa sinne. Lisäksi hankin tietysti ruokakupin, vesipullon, heinää, pellettiä, pulloharjan vesipullon pesemistä varten, erilaisia puukeppejä ja siporex-kiviä sekä muita leluja, joita Vaahtera saisi pureskella, heinäseimen, purua häkin pohjalle ynnä muuta, mitä chinchillanomistajan kotona tulisi aina olla.
Alun perin mielle piti muuttaa vain yksi chinchilla. Suosituksen mukaan chinchilloja olisi oltava vähintään kaksi, koska se on laumaeläin. Kuitenkaan kaikki yksilöt eivät tule keskenään toimeen ja mietin, mitä tapahtuu, jos chinchillat alkavatkin tapella. Sitten olisimme hukassa ja jompikumpi menettäisi pahimmassa tapauksessa henkensä. Kumppanini ei halunnut meille ostettavan varmuuden vuoksi toista häkkiä, jos kävisi niin, että chinchillat tulisi erottaa toisistaan. Kysyin parin kasvattajan mielipidettä pitää vain yhtä chinchillaa ja molempien mielestä ajatus oli ok, vaikkakaan ihmisen seura ei koskaan olisi chinchillalle sama kuin oman lajitoverin seura.
Muutama päivä ennen kuin Vaahteran oli tarkoitus muuttaa meille, keksimme puolisoni kanssa, että voisimme leikkauttaa Vaahteran sen ollessa tarpeeksi vanha ja hankkia sille ystäväksi tyttöchinchillan. Olin lukenut, että naaras ja uros tulevat parhaiten toimeen keskenään. Poikasia emme kuitenkaan tahtoneet tulevan, koska emme uskoneet olevamme riittävän taitavia sellaisten hoitamiseen. Kysyin asiasta kasvattajan mielipidettä, joka ehdottikin meille erästä toista nuorta uroschinchillaansa. Kyseinen chinchilla saisi tulla meille koeajalle ja voisi muuttaa pysyvästi, mikäli se ja Vaahtera tulisivat toimeen keskenään. Niinpä siis päädyimmekin ottamaan kaksi chinchillaa ja oli siis keskittävä nimi myös toiselle "hiirelle". Kyseisen chinchillan nimi oli sillä hetkellä Othello ja harkitsin joko säilyttäväni kyseisen nimen tai keksiväni jonkin sitä muistuttavan nimen. Mietin muun muassa nimiä Olento, Olio, Otus ja Otava, mutta lopulta mieleeni tuli nimi Kookos. Kookos tosin ei juuri muistuta Othelloa muuten kuin siten, että kummassakin on o-kirjaimia, mutta se sopii hyvin yhteen Vaahteran kanssa (kummatkin kasveja) ja nimi on kauniskin.
Vaahteran ja Kookoksen kotiutuminen
Vaahtera ja Kookos saapuivat meille 15. marraskuuta. Olin yllättynyt siitä, miten pieniä ne olivat. Toki tiesin poikien olevan pentuja, mutta olin kuvitellut chinchillan kasvavan täyteen painoonsa jo luovutusikään mennessä. Kookos alkoi heti leikkiä ja hyppiä ympäriinsä uudessa häkissään. Vaahtera taas piiloutui saman tien pesämökkiin eikä muutaman päivään tullut sieltä ulos muuten kuin silloin, kun minä tai mieheni emme olleet paikalla. Aina välillä yöllä käydessämme vessassa tai tullessamme aamulla olohuoneeseen, jossa häkki oli, näimme Vaahteran, joka salamana ryntäsi mökkiin meidät nähdessään. Kookos ja Vaahtera tulivat loistavasti toimeen keskenään (mitä nyt Kookos välillä vähän töni Vaahteraa :D) ja varsin nopeasti teimme päätöksen siitä, että pitäisimme myös Kookoksen.
Näin meille tuli meidän ensimmäiset, yhteiset lemmikit.
Seuraavassa kirjoituksessani aiheesta kerron enemmän, millaisia persoonia Kookos ja Vaahtera ovat sekä muuta tietoa niistä.
torstai 12. maaliskuuta 2020
Autismikirjo, rutiinit ja muutokset
Rutiinit ovat monelle autismikirjon henkilölle hyvin tärkeitä asioita ja muutokset niissä voivat saada aikaan voimakasta ahdistusta ja jopa paniikkia.
Itse olen myös yksi niistä, joille rutiinit tuovat tärkeää turvaa ja selkeyttä elämään. Se, miten rutiinien tärkeys ilmenee, on kuitenkin vaihdellut vuosien saatossa. Välillä minulla on ollut kausia, jolloin minun on ollut todella tärkeää tehdä asiat tarkalleen tiettyinä kellonaikoina ja noudattaa tekemisissäni tiettyä järjestystä. Halusin pitkään esimerkiksi mennä nukkumaan tasan kymmeneltä ja nousta tasan seitsemältä. Aamutoimet suoritettiin järjestyksessä pukeminen, hiusten harjaus, hampaiden pesu, koiran/koirien ulkoilutus (silloin kun oli koira/koirat) ja aamiaisen syönti. En muista oliko järjestys juuri tämä, mutta jos oli, niin ahdistuin hirveästi, jos vahingossa pesinkin hampaat ennen hiusten harjausta. Samoin ahdistuin, jos en herännytkään tasan seitsemältä vaan nukuin esimerkiksi vartin yli seitsemään. Sängystä ei myöskään saanut nousta, vaikka olisin herännyt jo ennen seitsemää vaan piti maata siihen asti, että kello oli tasan. Jos jokin rutiinit jäi jostain syystä välistä, kaikki meni sekaisin enkä välttämättä saanut koko päivänä enää mitään aikaiseksi.
Nykyään taas olen rutiinien suhteen joustavampi ja voin kotona itse asiassa elää melko vapaasti, sillä kotona koen oloni turvalliseksi, koska tiedän, että vaikka en voisi suorittaa jotain rutiinia juuri silloin kun haluan, voin hyvin tehdä sen myöhemminkin. Rutiinien tärkeys korostuu enemmän kodin ulkopuolella, kuten esimerkiksi koulussa tai työssä, jossa minulle olisi hyvin tärkeää, että päivärytmit olisivat tarkalleen ennalta määriteltyjä. Kodin ulkopuolella muutokset ahdistavat voimakkaammin, koska silloin minulla itselläni ei ole muutoksiin yhtä paljon valtaa kuin kotona.
Kotonakin minulla olisi yhä oltava jonkinlainen aikataulu päivittäisissä toiminnoissani, jotta saisin asiat tehdyksi. Esimerkiksi lemmikkien hoitamisessa hankalaa on se, että chinchilloidemme herääminen yöunilta (ne ovat siis ilta-/yöeläimiä) tapahtuu vaihteleviin kellonaikoihin ja olen usein ihan hukassa, milloin niitä tulisi päästää häkistä jaloittelemaan, kun välillä saatetaan olla jo kahdeksalta energisellä tuulella ja välillä taas herääminen ei tule kysymykseenkään ennen kello yhtätoista. Rutiineissa ei enää tarvitse noudattaa täsmälleen tiettyjä kellonaikoja, mutta olisi hyvä, etteivät ajat heittelisi tunnilla tai parilla enempää, sillä suurempi vaihtelu aiheuttaa epäselvyyttä ja vaikeutta tarttua asioihin.
Vaikka rutiinit ovat minulle tärkeitä, niiden luominen voi kuitenkin olla hyvin vaikeaa. Minun on hankala olla realistinen esimerkiksi oman jaksamisen suhteen ja etenkin nuorempana tein todella pitkiä rutiinilistoja, jotka lopulta aiheuttivat aina vain pettymyksen, kun tajusin, etten kyennytkään noudattamaan niitä täydellisesti. En myöskään osaa arvioida, paljonko ehdin tehdä päivän aikana ja siten helposti suunnittelen itselleni liikaa toimintaa. Nykyään taas ongelmana on sekin, että minulla tuppaa olemaan liikaa luppoaikaa, koska olen liiankin hyvin tajunnut taipumukseni haalia liikaa asioita ja sitten kun olen liikaa tekemättä mitään, on asioihin vaikea ryhtyä. Myös asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on vaikeaa. Onneksi nykyään minulla on tukihenkilö, joka viime viikolla kävikin kanssani suunnittelemassa minulle sopivaa päivärytmiä.
Minulle on tärkeää myös rutiinien miellyttävyys. Olen ikuisuuden yrittänyt luoda itselleni esimerkiksi erilaisia kotityörutiineja ja opiskeluaikoina opiskelurutiineja, mutta koska nämä asiat eivät ole minulle miellyttäviä, en kykene pitämään niistä kiinni niin hyvin kuin tahtoisin.
Toisaalta saatan olla myös spontaani, jos vain saan itse päättää asiasta enkä joudu toimimaan suunnittelemattomasti ulkopuolisen ihmisen tai tilanteen pakottamana. Jos esimerkiksi soitan lähellä asuvalle ystävälleni kysyäkseni, milloin voisin mennä hänen luokseen muutamalle teekupposelle ja hänelle sattuisi sopimaan vaikka heti eikä minulla ole tärkeää tekemistä, saatan hyvinkin mennä. En kuitenkaan tahtoisi kenenkään tulevan yllättäen meille kylään vaan halua valmistautua vierailuun vähintään viikon tai kaksi. Yleensä en kuitenkaan toimi täysin hetken mielijohteesta vaan tarvitsen asioihin jonkinlaista harkinta-aikaa. Saatan pohtia kuukausia tai vuosiakin jonkin asian tekemistä ja sanoa tänään ajatelleeni asiaa, mutta että en ole varma, tulenko koskaan tekemään sitä ja sitten voi olla, että päätänkin tehdä asian vielä samana päivänä. Kampaamokäynnit ovat asioita, jotka teen usein puolispontaanisti. Mietin usein monta viikkoa, pitäisikö minun käydä leikkauttamassa hiuksiani. Sitten eräänä päivänä päätän katsoa, onko vakikampaamooni vapaita aikoja ja jos vapaa aika sattuu olemaan vaikkapa tunnin päästä, varaan sen.
Muutokset ja se, että tapahtumien kulku ei ole minulle selvää, aiheuttavat minulle muun muassa ahdistusta ja päänsärkyä. Aistiherkkyyteni voimistuvat, kykyni sosiaaliseen kanssakäymiseen heikkenee ja saatan saada jopa raivokohtauksen. Nuorempana palauduin muutoksista nopeasti päästyäni turvallisesti puuhailemaan omien mielenkiinnon kohteideni pariin, mutta nykyään oireilen muutosten aiheuttamasta stressistä vähintään koko kyseisen päivän.
Itse olen myös yksi niistä, joille rutiinit tuovat tärkeää turvaa ja selkeyttä elämään. Se, miten rutiinien tärkeys ilmenee, on kuitenkin vaihdellut vuosien saatossa. Välillä minulla on ollut kausia, jolloin minun on ollut todella tärkeää tehdä asiat tarkalleen tiettyinä kellonaikoina ja noudattaa tekemisissäni tiettyä järjestystä. Halusin pitkään esimerkiksi mennä nukkumaan tasan kymmeneltä ja nousta tasan seitsemältä. Aamutoimet suoritettiin järjestyksessä pukeminen, hiusten harjaus, hampaiden pesu, koiran/koirien ulkoilutus (silloin kun oli koira/koirat) ja aamiaisen syönti. En muista oliko järjestys juuri tämä, mutta jos oli, niin ahdistuin hirveästi, jos vahingossa pesinkin hampaat ennen hiusten harjausta. Samoin ahdistuin, jos en herännytkään tasan seitsemältä vaan nukuin esimerkiksi vartin yli seitsemään. Sängystä ei myöskään saanut nousta, vaikka olisin herännyt jo ennen seitsemää vaan piti maata siihen asti, että kello oli tasan. Jos jokin rutiinit jäi jostain syystä välistä, kaikki meni sekaisin enkä välttämättä saanut koko päivänä enää mitään aikaiseksi.
Nykyään taas olen rutiinien suhteen joustavampi ja voin kotona itse asiassa elää melko vapaasti, sillä kotona koen oloni turvalliseksi, koska tiedän, että vaikka en voisi suorittaa jotain rutiinia juuri silloin kun haluan, voin hyvin tehdä sen myöhemminkin. Rutiinien tärkeys korostuu enemmän kodin ulkopuolella, kuten esimerkiksi koulussa tai työssä, jossa minulle olisi hyvin tärkeää, että päivärytmit olisivat tarkalleen ennalta määriteltyjä. Kodin ulkopuolella muutokset ahdistavat voimakkaammin, koska silloin minulla itselläni ei ole muutoksiin yhtä paljon valtaa kuin kotona.
Kotonakin minulla olisi yhä oltava jonkinlainen aikataulu päivittäisissä toiminnoissani, jotta saisin asiat tehdyksi. Esimerkiksi lemmikkien hoitamisessa hankalaa on se, että chinchilloidemme herääminen yöunilta (ne ovat siis ilta-/yöeläimiä) tapahtuu vaihteleviin kellonaikoihin ja olen usein ihan hukassa, milloin niitä tulisi päästää häkistä jaloittelemaan, kun välillä saatetaan olla jo kahdeksalta energisellä tuulella ja välillä taas herääminen ei tule kysymykseenkään ennen kello yhtätoista. Rutiineissa ei enää tarvitse noudattaa täsmälleen tiettyjä kellonaikoja, mutta olisi hyvä, etteivät ajat heittelisi tunnilla tai parilla enempää, sillä suurempi vaihtelu aiheuttaa epäselvyyttä ja vaikeutta tarttua asioihin.
Vaikka rutiinit ovat minulle tärkeitä, niiden luominen voi kuitenkin olla hyvin vaikeaa. Minun on hankala olla realistinen esimerkiksi oman jaksamisen suhteen ja etenkin nuorempana tein todella pitkiä rutiinilistoja, jotka lopulta aiheuttivat aina vain pettymyksen, kun tajusin, etten kyennytkään noudattamaan niitä täydellisesti. En myöskään osaa arvioida, paljonko ehdin tehdä päivän aikana ja siten helposti suunnittelen itselleni liikaa toimintaa. Nykyään taas ongelmana on sekin, että minulla tuppaa olemaan liikaa luppoaikaa, koska olen liiankin hyvin tajunnut taipumukseni haalia liikaa asioita ja sitten kun olen liikaa tekemättä mitään, on asioihin vaikea ryhtyä. Myös asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on vaikeaa. Onneksi nykyään minulla on tukihenkilö, joka viime viikolla kävikin kanssani suunnittelemassa minulle sopivaa päivärytmiä.
Minulle on tärkeää myös rutiinien miellyttävyys. Olen ikuisuuden yrittänyt luoda itselleni esimerkiksi erilaisia kotityörutiineja ja opiskeluaikoina opiskelurutiineja, mutta koska nämä asiat eivät ole minulle miellyttäviä, en kykene pitämään niistä kiinni niin hyvin kuin tahtoisin.
Toisaalta saatan olla myös spontaani, jos vain saan itse päättää asiasta enkä joudu toimimaan suunnittelemattomasti ulkopuolisen ihmisen tai tilanteen pakottamana. Jos esimerkiksi soitan lähellä asuvalle ystävälleni kysyäkseni, milloin voisin mennä hänen luokseen muutamalle teekupposelle ja hänelle sattuisi sopimaan vaikka heti eikä minulla ole tärkeää tekemistä, saatan hyvinkin mennä. En kuitenkaan tahtoisi kenenkään tulevan yllättäen meille kylään vaan halua valmistautua vierailuun vähintään viikon tai kaksi. Yleensä en kuitenkaan toimi täysin hetken mielijohteesta vaan tarvitsen asioihin jonkinlaista harkinta-aikaa. Saatan pohtia kuukausia tai vuosiakin jonkin asian tekemistä ja sanoa tänään ajatelleeni asiaa, mutta että en ole varma, tulenko koskaan tekemään sitä ja sitten voi olla, että päätänkin tehdä asian vielä samana päivänä. Kampaamokäynnit ovat asioita, jotka teen usein puolispontaanisti. Mietin usein monta viikkoa, pitäisikö minun käydä leikkauttamassa hiuksiani. Sitten eräänä päivänä päätän katsoa, onko vakikampaamooni vapaita aikoja ja jos vapaa aika sattuu olemaan vaikkapa tunnin päästä, varaan sen.
Muutokset ja se, että tapahtumien kulku ei ole minulle selvää, aiheuttavat minulle muun muassa ahdistusta ja päänsärkyä. Aistiherkkyyteni voimistuvat, kykyni sosiaaliseen kanssakäymiseen heikkenee ja saatan saada jopa raivokohtauksen. Nuorempana palauduin muutoksista nopeasti päästyäni turvallisesti puuhailemaan omien mielenkiinnon kohteideni pariin, mutta nykyään oireilen muutosten aiheuttamasta stressistä vähintään koko kyseisen päivän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)