Itsensä luokittelun vastustaminen

Minut voisi luokitella esimerkiksi ysikolmoseksi (syntymävuoteni) ja tamperelaiseksi. Tässä vaiheessa ihmiset harvoin kokevat tarpeekseen sanoa minulle, ettei minun pitäisi tällä tavalla luokitella itseäni. Samoin jos toimisin jossain ammatissa, kuten vaikkapa henkilökohtainen avustaja, ja luokittelisin itseni sen mukaan, harva varmaan kysyisi minulta, miksi luokittelen itseni henkilökohtaiseksi avustajaksi.

Sen lisäksi, että olen ysikolmonen ja tamperelainen, olen myös muun muassa autistinen, NLD-ihminen, erityisherkkä, introvertti, INFP, agender feminiini* tai deminainen, panromanttinen** ja demiseksuaali. Kun identifioin itseni tällaisiin kategorioihin, joillakuilla on tarve kertoa, että heidän mielestään tällainen itsensä luokittelu ei ole tarpeellista. Viime aikoina olen myös parissa Facebook-ryhmässä törmännyt tilanteeseen, jossa joku on määritellyt itsensä tietyllä tavalla ja muutamat ihmiset ovat sitten kiirehtineet kertomaan, etteivät he pidä moisesta itsensä kategorisoimisesta. Miksi on hyväksyttävää luokitella itsensä tietyn ikäiseksi tai tietyn ammattiryhmän edustajaksi, mutta sen sijaan joidenkin mielestä ei olekaan hyväksyttävää määritellä persoonallisuuttaan, romanttista/seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään?

Toisen henkilön lokeroiminen vastoin kyseisen henkilön tahtoa on rumaa, mutta en ymmärrä, miksi joitakuita ärsyttää, jos joku haluaa luokitella itse itsensä jollain tavalla. Osa ajattelee, että sen sijaan, että määrittelisin itseni erilaisiin kategorioihin, voisin vain olla minä. Vaikka ajatus on varmasti hyvää tarkoittava, minusta se on hassu, koska eihän se, että olen kaikkea sitä, mitä yllä luettelin, poista sitä faktaa, että olen minä. Päinvastoin, juuri nuo määritelmät tekevät minusta minut. Joidenkin mielestä luokittelut leimaavat ja rajoittavat ihmisiä, mutta minun mielestäni ne rajoittavat ja leimaavat vain silloin kuin itse sallii niiden niin tehdä. Kategoriat menevät rajoittaviksi siinä vaiheessa, kun ne estävät ihmistä elämästä ja toteuttamasta itseään. Jos esimerkiksi autistinen henkilö haluaisi löytää ystäviä, mutta ei edes yritä tutustua ihmisiin, koska ajattelee, ettei autistilla voi olla ystäviä, on määritelmä siinä tapauksessa rajoittava. Jokaisen tulisi myös aidosti kokea olevansa sitä, johon itsensä identifioi eikä tehdä sitä toisten takia. Määritelmistä on myös hyvä olla valmis luopumaan siinä vaiheessa, kun ne eivät enää tunnu omilta. Sitä paitsi, miksi esimerkiksi ikä tai ammatti ei voisi jossain tapauksessa olla rajoittava kategoria siinä missä seksuaalinen suuntautuminenkin?

Jotkut kysyvät, miksi autismin pitää olla jokin diagnoosi sen sijaan, että se voisi vain kuvastaa ihmisen persoonaa. Samoin minulta on kysytty, enkö voisi vain ajatella olevani henkilö, joka on verbaalisesti taitava ja vastaavasti taas ei niin taitava matematiikassa ja paikkojen löytämisessä sen sijaan, että sanoisin olevani NLD-ihminen tai oppimishäiriöinen. Minusta nämä ovat kuitenkin samoja asioita. Se, että kerron minulla olevan nonverbaalinen oppimishäiriö, on tapani ilmaista lyhyesti, että kykyprofiilini on sellainen, jossa kielellinen osa-alue on vahva ja matemaattinen, visuospatiaalinen ja motorinen osa-alue taas heikko. Lisäksi, tässä maailmassa tarvitaan ainakin vielä toistaiseksi diagnooseja oikean avun ja tuen saamiseksi. Minustakin olisi parempi, jos ihmisten erilaiset tarpeet ymmärrettäisiin ilman diagnoosejakin, mutta kun asia ei valitettavasti ole niin. Minä en esimerkiksi saanut aikanaan koulussa tarvitsemaani apua, koska ei ollut diagnooseja todisteina vaikeuksistani. Ilman diagnooseja minun katsottiin kykenevän samaan kuin muutkin oppilaat ja kun en kyennyt, ongelman koettiin olevan laiskuudessa, viitsimättömyydessä tai puutteellisessa itseluottamuksessa.

Introverteilta kysytään toisinaan, miksi me kategorisoimme itsemme introverteiksi sen sijaan, että olisimme vain henkiöitä, jotka väsyvät sosiaalisista kontakteista ja lataavat energiaa viettämällä aikaa omissa oloissaan. Jälleen, introvertti ja sosiaalisesta kanssakäymisestä väsyä, itsenäisessä toiminnassa akkuja lataava henkilö, ovat sama asia. Miksi asiaa ei saisi ilmaista lyhyesti siten, että on introvertti?
Miksi useimpien mielestä on hyväksyttävää kuvailla itseään herkäksi, tunteelliseksi, empaattiseksi ja pohtivaiseksi, mutta jos sanoo olevansa erityisherkkä, on joillakuilla tarve huomauttaa, että henkilö voisi olla vain herkkä ja syvällinen persoona sen sijaan, että luokittelee itsensä erityisherkäksi?

Mitä tulee INFP-luokitteluuni, niin osa vastustaa sitä siksi, että Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori ei, joidenkin mukaan, ole tieteellisesti luotettava tapa kuvata ihmisen persoonaa. MBTI:n tieteellisen luotettavuuden sijaan minua kiinnostaa enemmän se, että se on mielenkiintoinen tapa analysoida ihmisen käyttäytymistä ja ymmärtää paremmin sekä itseä, että muita. Toki se ei ole ainoa tapa ja minunkin persoonassani on lukuisia muitakin ulottuvuuksia kuin introverttiys, intuitiivisuus, tunnekeskeisyys ja epäjärjestelmällisyys.

Jokainen saa luokitella itseään tasan tarkkaan niin paljon kuin haluaa eikä kenelläkään ole oikeutta estää sitä. Sen sijaan toista ei tule lokeroida oman mielensä mukaan ilman kyseisen henkilön lupaa. On ymmärrettävää, että minua pidetään naisena ulkoisen olemukseni perusteella eikä se minua häiritse, koska ei siinä periaatteessa pieleen mennä, mutta muilla ihmisillä ei ole oikeutta sanoa minulle, etten saa identifioida itseäni agender feminiiniksi tai deminaiseksi. Biologinen sukupuoleni on nainen, mutta sukupuoli-identiteettini taas voi olla mitä tahansa muuta ja se on vain ja ainoastaan minun itseni määriteltävissä. Samoin ymmärrän täysin, että minut oletetaan heteroksi, koska olen naisoletettu, joka seurustelee miessukupuolta edustavan henkilön kanssa, mutta jälleen, kenelläkään ei ole mitään asiaa tulla sanomaan minulle, etten voi määritellä itseäni panromanttiseksi. Tällaistakin on tapahtunut ja yksi perustelu on ollut se, etten voi olla mitään muuta kuin hetero, koska en ole koskaan ollut romanttisessa tai seksuaalisessa kanssakäymisessä muun kuin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Tällä logiikallahan kaikki romanttisesti ja seksuaalisesti kokemattomat ihmiset ovat aseksuaaleja. Kyllä, olen parisuhteessa miehen kanssa, mutta kumppanini voisi yhtä hyvin olla myös nainen tai muunsukupuolinen.

Myös demiseksuaalisuutta ihmisillä on toisinaan voimakas tarve kyseenalaistaa ja kysyä, eikö ihminen voi vain arvostaa vahvaa tunnesidettä ilman että hänen tarvitsee lokeroida itseään demiseksuaaliksi. Kyllä voi, kenenkään ei ole pakko identifioitua demiseksuaaliksi, jos ei itse halua, mutta vastaavasti ihminen myös saa määritellä itsensä demiseksuaaliksi niin tahtoessaan. Samoin kenenkään ei ole mikään pakko identifioitua mihinkään muuhunkaan kategoriaan, jos ei halua. Jos olet mieluummin yksin olemisesta energiaa saava ihminen kuin introvertti tai jos et halua määritellä seksuaalista/romanttista suuntautumistasi tai sukupuoli-identiteettiäsi, se on täysin ok eikä kenelläkään muulla ole oikeutta määritellä sinua ilman sinun lupaasi, mutta vastaavasti sinulla ei ole oikeutta estää muita identifioimasta itseään haluamallaan tavalla.



*Agender feminiini on pääasiassa sukupuoleton sukupuoli-identiteetti, joka kuitenkin kallistuu jossain määrin feminiinin puolelle. Agender feminiinin biologinen sukupuoli voi olla mikä tahansa (nainen, mies, intersukupuolinen.)

**Panromanttinen on henkilö, joka voi kokea romanttista vetovoimaa minkä tahansa sukupuolen edustajaa kohtaan (miehet, naiset, muunsukupuoliset). Panromanttinen voi olla myös panseksuaali (seksuaalinen kiinnostus ei riipu sukupuolesta), mutta vastaavasti voi olla myös panromanttinen heteroseksuaali (voi kiinnostua romanttisesti minkä tahansa sukupuolen edustajasta, mutta seksuaalinen viehätys kohdistuu vain vastakkaisen sukupuolen edustajiin), panromanttinen homoseksuaali (seksuaalinen kiinnostus kohdistuu vain oman sukupuolen edustajiin), panromanttinen demiseksuaali (seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu vain ihmiseen, johon henkilöllä on vahva tunneside) tai panromanttinen aseksuaali (seksuaalinen vetovoima ei kohdistu kehenkään, mutta romanttista kiinnostusta voi tuntea sukupuolesta riippumatta).

Autismikirjo, tunteet ja empatia

Yksi yleisimmistä autismikirjoa kohtaan vallitsevista stereotypioista on, että autistit olisivat tunteettomia ja empatiakyvyttömiä. Totuus kuitenkin on, että autismikirjon ihmisten tunteellisuus ja empaattisuus vaihtelevat aivan samalla tavalla kuin ei-autististenkin ihmisten. On siis yhtä lailla olemassa autisteja, joiden tunne-elämä ja empatia kyky ei ole kovinkaan voimakkaita kuin myös autisteja, jotka ovat äärimmäisen tunteellisia ja empaattisia.

Syy, miksi autistit saattavat vaikuttaa ulkopuolisista kylmiltä ja tunteettomilta on, että heillä on usein heikko kognitiivinen empatiakyky. Kognitiivinen empatia merkitsee kykyä osoittaa empatiaa ja tulkita toisen tunteita elekielen perusteella, sekä ennakoida, miten toinen saattaa mahdollisesti reagoida erilaisissa tilanteissa ja siten ymmärtää muun muassa, mitä henkilölle voi sanoa ja mitä ei voi sanoa. Se sisältää myös kyvyn lukea rivien väleistä ja päätellä henkilön todellisia tarkoitusperiä. Henkilö, jolla on hyvä kognitiivinen empatiakyky, osaa siis esimerkiksi lohduttaa toista ja päätellä henkilön tunteet, vaikka tämä ei ilmaisikaan niitä selkeästi sanoin. Hän myös tietää, etteivät ihmiset aina tarkoita, mitä sanovat ja ymmärtää, että näennäisesti ystävällisen käytöksen takana voi olla joskus itsekkäät tarkoitusperät. Autismikirjon henkilöllä, jolle ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen tulkitseminen on usein hankalaa, kognitiivinen empatia on monesti puutteellista. Hän ei myöskään välttämättä osaa osoittaa myötätuntoaan siten kuin toinen henkilö ehkä odottaisi, jolloin saattaa syntyä kuva henkilöstä, joka ei välitä, vaikka totuus voi hyvinkin olla täysin päinvastainen. Kognitiivisen empatiakyvyn puutteellisuus lisää myös monien autismikirjon ihmisten riskiä joutua hyväksikäytetyiksi, koska he eivät välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät kaikki ole aina rehellisiä ja hyväntahtoisia.

Autistien emotionaalinen empatia sen sijaan vaihtelee yhtä paljon kuin muillakin ihmisillä. Emotionaalisella empatialla tarkoitetaan myötätuntoa. Autismikirjon henkilö voi olla hyvinkin myötätuntoinen, mutta hän ei välttämättä osaa näyttää sitä. Toisen tunteet eivät myöskään tule välttämättä ymmärretyiksi, jos henkilö ei ilmaise niitä selvillä sanoilla vaan yrittää vihjailla elein ja ilmein. Jos autismikirjon ihminen ei siis osoita sinulle empatiaa, se ei välttämättä tarkoita, ettei hän välittäisi vaan kysymys saattaa olla vain siitä, ettei hän yksinkertaisesti tiedä, miltä sinusta tuntuu. Itseltäni esimerkiksi jää toisen tunteet helposti huomaamatta, jos tunneilmaisu ei ole selkeää. Sanoja ei välttämättä tarvita, mutta tunteet pitäisi ilmetä näkyvästi esimerkiksi itkemällä, jotta ne tulevat minulle selväksi. Monet autistit ovat myös vilpittömän halukkaita auttamaan ihmisiä, mutta emme aina tiedä, miten voisimme sen parhaiten tehdä.

Monet autismikirjon ihmiset myös tuntevat empatiaa enemmän eläimiä, kasveja tai elottomia asioita kuin ihmisiä kohtaan. Myös minä itse olen usein herkempi fiktiivisten hahmojen ja eläinten kuin ihmisten kärsimyksille. En missään tapauksessa ole ihmisiäkään kohtaan tunteeton, mutta lukuun ottamatta kaikkein läheisimpiä empatiani ihmisiä kohtaan ei ole yhtä tuskaa aiheuttavaa kuin se on usein suosikkihahmojani ja eläimiä kohtaan. Välttelen lukemasta tai kuulemasta eläinten kaltoinkohtelusta, koska saatan olla sellaisten asioiden jäljiltä viikkokausia järkyttynyt ja ahdistunut. Samoin käy, jos lempihahmoni ei koe tarinassa onnellista loppua. Myöskin ihmisten kärsimykset aiheuttavat mielipahaa, mutta ei yleensä äärimmäisellä tasolla. Epäoikeudenmukaisuus ihmistenkin kohdalla tosin suututtaa herkästi silloin, kun toinen on kokenut jotain samankaltaista kuin itse olen.

Vaikka autismikirjon henkilön tunteet eivät aina näy ulospäin, heillä on silti usein sisäisesti erittäin voimakas tunne-elämä. Autismikirjon henkilön voi myös olla helpompi osoittaa rakkautensa kosketuksen ja sanojen sijasta tekemällä jotain konkreettista ja käytännöllistä. Hän voi esimerkiksi tiskata, tehdä ruokaa, korjata pesukoneen tai ostaa toiselle jotain, jota tämä on toivonut. Joidenkin autistien on sanojen sijaan helpompi ilmaista tunteitaan esimerkiksi piirustuksilla. Jokainen autisti on kuitenkin yksilö ja niinpä meidänkin joukostamme löytyy myös niitä, joiden rakkaudenkieli koostuu hyvin vahvasti kehollisesta läheisyydestä ja tunteikkaista sanoista. Myöskin kognitiivisen empatian taso vaihtelee yksilöstä toiseen, jolloin yhden autistin kognitiivinen empatiakyky on kehittyneempi kuin toisen.