maanantai 16. maaliskuuta 2020

Chinchillani: Vaahtera ja Kookos saapuvat

Minulla on kaksi chinchillaa, nimiltään Vaahtera ja Kookos. He seikkailevat myös kahdella julkaisemallani videolla YouTubessa. Tässä linkit kyseisiin videoihin: https://www.youtube.com/watch?v=X6VD5wBCirU ja https://www.youtube.com/watch?v=4LHAdD2evVk

Toisella videolla kerron hieman meidän chinchilloistamme sekä yleistä tietoa chinchilloista. Ajattelin täällä blogin puolella paneutua aiheeseen syvemmin. Ensimmäisessä osassa aloitan ihan alusta, eli kerron, kuinka palleromme päätyivät meille muuttamaan.


Miten ja milloin päädyimme hankkimaan chinchillat?

Muutin vuoden 2017 alussa yhteen miesystäväni kanssa. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että lemmikki voisi olla kiva, mutta en aluksi vielä ollut tosissani ajatuksen kanssa. Mietin toisaalta, miten lemmikistä saisi hyvän ystävän ja sitä, miten sen hoitaminen toisi päiviini mukavasti tarvitsemaani rutiinia. Tähän aikaan tein osa-aikatyötä henkilökohtaisena avustajana ja olin siis useamman päivän viikossa vailla mitään varsinaista tekemistä. Huomasin, että minulta alkoi kadota tietynlainen vastuuntunto, kun kumppanini hoiti kaikki pääasialliset kotityötkin, joten ajattelin, että lemmikki saisi minut ainakin tekemään jotain.


Aloimme yhdessä puolisoni kanssa pohtia asiaa. Koira olisi muuten ollut meille kummallekin mieluisin lemmikki, mutta se päätyi ilman harkintaa ei-listalle. Kummallakaan meistä ei olisi riittävästi energiaa ulkoiluttaa koiraa kolmesti päivässä eikä motivaatiota kouluttaa sitä. Mietin koiran hankkimista edelleen aina välillä, mutta tiedän, ettei oma jaksamiseni salli sellaista tällä hetkellä.

Itse olin vahvasti kissojen kannalla. Kissat olisivat omalla tavallaan helppoja lemmikkejä, sillä niitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja kouluttaa kuten koiria, mutta valitettavasti kissatkin päätyivät koirien seuraksi ei-listalle, sillä kumppanini ei erityisemmin ole kissaihminen.


Seuraavaksi harkitsin jotain jyrsijää. Marsu tuli mieleeni ensimmäisenä, sillä minulla on ollut marsuja myös lapsuudessani. Puolisoni mielestä marsunkaan ottaminen lemmikiksi ei kuitenkaan ollut hyvä ajatus, koska niiden keskimääräinen elinikä on suhteellisen lyhyt. Itse olisin ollut lyhytikäisemmän lemmikin kannalla siitä syystä, ettei olisi tarvinnut tuntea paineita sitoutua johonkin vuosikausiksi, koskaan kun ei voi tietää tulevaisuudesta. Olisin voinut harkita pitkäikäistä lemmikkiä uudelleen, jos olisin huomannut selviytyväni hyvin muutaman vuoden elävänkin lemmikin hoidosta, mutta kumppanini periaate oli, että joko mahdollisimman pitkäikäinen lemmikki tai ei lemmikkiä ollenkaan. Näin ollen myöskään afrikkalainen kääpiösiili ei tullut kysymykseen, johon myös ihastuin ikihyviksi selvitellessäni, millaisia jyrsijöitä ja muita pieniä eläimiä on mahdollista pitää lemmikkinä. Siili tosiaan ei ole jyrsijä ja sikäli se olisi ollut jyrsijää mukavampi vaihtoehto, että se ei tuhoa asuntoa hampaillaan.

Törmäsin chinchilloihin ja muistin itse asiassa, että olin lapsena bongannut kyseisen eläimen Koululainen -lehdestä äitini kanssa ja olimme jutelleet, miten chinchilla voisi olla kiva lemmikki. Emme kuitenkaan koskaan tulleet hankkineeksi sellaista. Olisiko sellaisen aika siis nyt? Chinchilla elää parhaimmillaan yli 20-vuotiaaksi, joten se ei ainakaan olisi liian lyhytikäinen lemmikki. Aloin lukea chinchilloista enemmän ja heti olin täysin uppoutunut niiden maailmaan. Kävin läpi kaikki mahdolliset nettisivut, jotka löysin, lainasin kirjastosta kaikki löytämäni kirjat, joita valitettavasti ei ollut kuin kolme, kaksi suomenkielistä ja yksi englanninkielinen. Katsoin YouTube-videoita, joita eteeni sattui tulemaan.


Ihastuin chinchillan kauniiseen ulkonäköön ja siihen, miten se vaikutti suhteellisen helppohoitoiselta lemmikiltä. Niiden hoitamisessa olisi minulle juuri sopivasti rutiinia, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kuormittuisin liikaa. Kirjoitin tärkeitä muistiinpanoja chinchilloista ja niiden hoitamisesta ja jossain vaiheessa aloin selvittää, mistä sellaisen voisi hankkia.

Löysin listan Suomen chinchillayhdistys ry:n kuuluvista kasvattajista ja aloin selvittää, missä kyseiset kasvattajat asuivat ja oliko kenellekään tulossa poikasia. Yksi kasvattaja sattui asumaan mukavasti Pirkanmaalla, kuten minäkin. Surffasin hänen ylläpitämilleen chinchilla-aiheisille Facebook-sivuille ja huomasin, että yksi hänen chinchilloistaan oli hiljattain saanut kaksi poikasta. Laitoin viestiä kyseiselle kasvattajalle ja ilmoitin olevani kiinnostunut pennuista. Pikkuhiljaa aloimme suunnitella toisen poikasen muuttoa meille.


Valmistautuminen chinchillan tuloon

Itse asiassa aloin valmistautua jo ennen kuin löysin edellä mainitsemani kasvattajan ja hänen chinchillansa, vaikka en ollut edes täysin varma, tulemmeko koko chinchillaa ottamaan. Aloin siivota kotonamme ihan hulluna, innostus chinchilloista sai minut superenergiseksi. Imuroin, puhdistin lattioita ja pöytiä, vein turhaa tavaraa kellariin ja yritin järjestää kotiamme niin, että chinchilla ei pääsisi kiellettyihin paikkoihin juostessaan täällä vapaana.

Löysin aiemmin mainitsemani kasvattajan muistaakseni syyskuussa. Hänen poikasensa olivat syntyneet 15.8.2017, joten meille tuleva pentu olisi luovutusikäinen marraskuun alussa tai puolessa välissä chinchillan kehityksestä riippuen. Kyseinen pentu oli poikachinchilla. Aloimme siis mieheni kanssa miettiä nimeä. Ehdotin muun muassa seuraavia nimiä: Peikko, Mörkö, Kummitus, Tonttu, Joulu, Hauva, Tuutikki, Kimmo, Olavi, Petteri ja Merkurius. Nimiä oli monta muutakin, mutta äkkiseltään en muista mitä. Monien vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen mieleeni putkahti yllättäen nimi Vaahtera ja se oli nimi, joka lyötiin välittömästi lukkoon.

Hommattiin totta kai häkki, joka sisustettiin niin, että Vaahteran olisi mukava muuttaa sinne. Lisäksi hankin tietysti ruokakupin, vesipullon, heinää, pellettiä, pulloharjan vesipullon pesemistä varten, erilaisia puukeppejä ja siporex-kiviä sekä muita leluja, joita Vaahtera saisi pureskella, heinäseimen, purua häkin pohjalle ynnä muuta, mitä chinchillanomistajan kotona tulisi aina olla.


Alun perin mielle piti muuttaa vain yksi chinchilla. Suosituksen mukaan chinchilloja olisi oltava vähintään kaksi, koska se on laumaeläin. Kuitenkaan kaikki yksilöt eivät tule keskenään toimeen ja mietin, mitä tapahtuu, jos chinchillat alkavatkin tapella. Sitten olisimme hukassa ja jompikumpi menettäisi pahimmassa tapauksessa henkensä. Kumppanini ei halunnut meille ostettavan varmuuden vuoksi toista häkkiä, jos kävisi niin, että chinchillat tulisi erottaa toisistaan. Kysyin parin kasvattajan mielipidettä pitää vain yhtä chinchillaa ja molempien mielestä ajatus oli ok, vaikkakaan ihmisen seura ei koskaan olisi chinchillalle sama kuin oman lajitoverin seura.


Muutama päivä ennen kuin Vaahteran oli tarkoitus muuttaa meille, keksimme puolisoni kanssa, että voisimme leikkauttaa Vaahteran sen ollessa tarpeeksi vanha ja hankkia sille ystäväksi tyttöchinchillan. Olin lukenut, että naaras ja uros tulevat parhaiten toimeen keskenään. Poikasia emme kuitenkaan tahtoneet tulevan, koska emme uskoneet olevamme riittävän taitavia sellaisten hoitamiseen. Kysyin asiasta kasvattajan mielipidettä, joka ehdottikin meille erästä toista nuorta uroschinchillaansa. Kyseinen chinchilla saisi tulla meille koeajalle ja voisi muuttaa pysyvästi, mikäli se ja Vaahtera tulisivat toimeen keskenään. Niinpä siis päädyimmekin ottamaan kaksi chinchillaa ja oli siis keskittävä nimi myös toiselle "hiirelle". Kyseisen chinchillan nimi oli sillä hetkellä Othello ja harkitsin joko säilyttäväni kyseisen nimen tai keksiväni jonkin sitä muistuttavan nimen. Mietin muun muassa nimiä Olento, Olio, Otus ja Otava, mutta lopulta mieleeni tuli nimi Kookos. Kookos tosin ei juuri muistuta Othelloa muuten kuin siten, että kummassakin on o-kirjaimia, mutta se sopii hyvin yhteen Vaahteran kanssa (kummatkin kasveja) ja nimi on kauniskin.


Vaahteran ja Kookoksen kotiutuminen

Vaahtera ja Kookos saapuivat meille 15. marraskuuta. Olin yllättynyt siitä, miten pieniä ne olivat. Toki tiesin poikien olevan pentuja, mutta olin kuvitellut chinchillan kasvavan täyteen painoonsa jo luovutusikään mennessä. Kookos alkoi heti leikkiä ja hyppiä ympäriinsä uudessa häkissään. Vaahtera taas piiloutui saman tien pesämökkiin eikä muutaman päivään tullut sieltä ulos muuten kuin silloin, kun minä tai mieheni emme olleet paikalla. Aina välillä yöllä käydessämme vessassa tai tullessamme aamulla olohuoneeseen, jossa häkki oli, näimme Vaahteran, joka salamana ryntäsi mökkiin meidät nähdessään. Kookos ja Vaahtera tulivat loistavasti toimeen keskenään (mitä nyt Kookos välillä vähän töni Vaahteraa :D) ja varsin nopeasti teimme päätöksen siitä, että pitäisimme myös Kookoksen.

Näin meille tuli meidän ensimmäiset, yhteiset lemmikit.

Seuraavassa kirjoituksessani aiheesta kerron enemmän, millaisia persoonia Kookos ja Vaahtera ovat sekä muuta tietoa niistä. 

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä! :)<3 Voi, kiva kuulla, että tykkäät. Käynkin heti katsomassa. Tosi kivaa aina kun saa lukea uusia juttuja tästä aiheesta.

      Poista
  2. Hauska sattuma että löysin sivusi. 8-vuotias tyttäreni on myös autismikirjolainen ja rakastaa chinchilloja. Meillä on niitä kaksi kappaletta.

    VastaaPoista