Autismitietoisuuden viikko: koulunkäynti ja opinnot

Tällä viikolla, eli 30.3.-5.4., on autismitietoisuuden viikko. Tänä vuonna teemana on erityisesti kouluun ja opintoihin liittyvät asiat. Osallistun autismitietoisuuden viikkoon kertomalla omat kokemukseni koulunkäynnistä ja opiskelusta autismikirjolaisen näkökulmasta.

Itse olen suorittanut vain peruskoulun ja ammattistartin, eli minulla ei ole lainkaan ammattitutkintoa tai ylioppilastutkintoa. Autismikirjoon liittyvät vaikeudet ovat osaltaan vaikuttaneet koulussa pärjäämiseeni, mutta toki omalla kohdallani on kyse myös nonverbaalisesta oppimishäiriöstä ja ahdistuneisuusongelmista. Haluan myös huomauttaa, että vaikka itse olen koulujen kanssa epäonnistunut, se ei tarkoita, etteivätkö toiset autistit voisi menestyä opinnoissaan erinomaisesti. Autismikirjo vaikuttaa jokaiseen yksilöllisesti ja pelkän peruskoulun suorittaneiden lisäksi löytyy myös monia korkeasti koulutettuja autisteja.

Ala-aste

Suhtauduin koulunkäynnin aloitukseen innokkaalla ja uteliaalla mielellä. Olin seurannut kuusi vuotta vanhemman isoveljeni koulunkäyntiä mielenkiinnolla. Minusta läksyt, joita hän teki, vaikuttivat hauskoilta ja kirjoitin itse veljeni vahoihin koulukirjoihin leikkien niiden olevan kerholäksyjä tai esikoululäksyjä. Minun odotettiin pärjäävän koulussa hyvin, koska minulla oli loistava muisti ja olin osannut lukea ja kirjoittaa jo kauan ennen kuin menin kouluun.


Sitten koitti ensimmäinen koulupäivä. Aluksi olin intoa täynnä, mutta jostain syystä suunnilleen puolessa välissä päivää aloin yhtäkkiä itkeä luokassa. Minulle tuli tunne, etten haluakaan olla koulussa. Oli liian outoa olla siellä yli 20 muun lapsen joukossa. Eräs oppilas jakoi meille juuri sillä hetkellä lyijykyniä ja pyyhekumeja ja kun hän tuli ojentamaan minulle omiani hoin vain itkien, etten halua niitä. Minulla ei missään nimessä ollut minkäänlaista mielenkiintoa ottaa niitä vastaan, mutta lopulta oli kuitenkin pakko.

Vaikeuteni alkoivat näkyä jo ensimmäisestä päivästä lähtien ja ensimmäinen näkyvä ongelma oli ahdistukseni muiden ihmisten seurassa ja se, etten osannut olla muiden lasten kanssa luontevasti. Seuraavaksi tulivat ilmi matemaattiset vaikeudet, liikunnalliset vaikeudet, hankaluudet käsitöissä ja kuvaamataidossa, ongelmat ATK-tunneilla ja vaikeudet erilaisten retkien suhteen. Muistan kuinka jo ensimmäisellä matematiikan tunnilla olin aivan ihmeissäni, mistä siinä kaikessa on kysymys. Numerot itsessään tunsin kyllä, mutta kaikki ne yhteen- ja vähennyslaskut tuntuivat vieraalta kieleltä. Selvisin niin kauan kuin laskut kykeni laskemaan sormin, mutta kun sormet eivät enää riittäneetkään, iski paniikki. Päässä laskeminen oli minulle täysin mahdotonta.

Autismikirjolaiselle tyypilliseen tapaan olen aina ollut motorisesti kömpelö. Olin kuitenkin leikkinyt mielelläni joitain liikunnallisia leikkejä, kuten hippaa, omien ystävieni kanssa, koska ihmisiä oli minun lisäkseni yleensä vain yksi tai kaksi eikä ollut samanlaisia paineita onnistumisesta kuin koulussa. Liikuntatunneilla ihmisiä oli kuitenkin paljon enemmän eivätkä pelit ja leikit tuntuneetkaan enää hauskoilta leikeiltä vaan kokeilta, joilla testataan oppilaiden taitoja. En pysynyt muiden oppilaiden perässä ja minua pelotti rajusti sinne tänne säntäilevät lapset. Pallopeleissä pelotti kohti lentävä pallo enkä ollut koskaan selvillä siitä, ketkä kuuluvat minun kanssani samaan joukkueeseen. Kun itse sain pallon haltuuni, minulla ei ollut mitään tietoa, mihin minun pitäisi se heittää tai potkaista. Siksi yritin aina pysyä mahdollisimman kaukana pallosta, mutta opettaja huomautti aina, jos minä en ollut saanut palloa, koska hänen mielestään pallon piti käydä jokaisella vähintään kerran. Tavallisesti pidin uimisesta, mutta koulun liikuntatunneilla se ei ollut lainkaan hauskaa. En osannut uima-altaassakaan toimia muiden lasten kanssa ja epävarmuuteni vaikutti siltä, etten osaisi uida, joten pääsin yksin tai joskus muutaman muun kassa harjoittelemaan matalampaan altaaseen. Yksin siellä oli mukavaa uida, kun sai olla omassa rauhassa, mutta muuten en uintitunneista pitänyt, koska minua ahdisti kulkea uimahallille ja olla siellä muiden oppilaiden seurassa.

Mukavia liikuntatunteja olivat tunnit, jolloin kävimme kävelyllä pururadalla, koska silloin ei tarvinnut olla kontaktissa muihin oppilaisiin eikä kilpailla. Tällaisia tunteja oli kuitenkin valitettavasti hyvin harvoin. Välillä sain lähteä kävelylle myös silloin, kun ei tahtonut osallistua joukkuepeliin. Samoin luisteleminen oli omalla tavallaan hauskaa, sillä koska itse en osaa luistella, sain harjoitella yksin, syrjässä muista.

Liikunnan, eli karkeamotoriikan, lisäksi minulla on vaikeuksia myös hienomotoriikassa ja sen vuoksi käsityöt ja kuvaamataito tuottivat vaikeuksia koulussa. Piirtäminen, askartelu, virkkaaminen ynnä muu sellainen oli todella hankalaa. Pidin piirtämisestä vapaa-ajalla, mutta jälleen koulussa oli eri asia, kun ei saanut piirtää mitä halusi eikä onnistunut piirustuksessaan toivotulla tavalla. Lisäksi etenin huomattavasti hitaammin kuin muut ja muiden oppilaiden läsnäolo häiritsi keskittymistäni.

Olin käyttänyt tietokonetta kotona jo jonkin aikaa ennen kuin aloitin koulun. Tästä huolimatta minulla oli suuria vaikeuksia ATK-tunneilla. Ensinnäkin, oli pelottavaa mennä ATK-luokkaan, koska en ikinä olisi halunnut poistua omasta luokastani. Lisäksi, luokassa olleet tietokoneet eivät olleet omiani, mikä sai minut ajattelemaan, etten osaa käyttää niitä, vaikka ne toimivat samalla periaatteella kuin kotona ollut tietokone.

Koska omasta luokasta poistuminen oli ahdistavaa, pelkäsin suuresti erilaisia retkiä, joita luokan kesken joskus järjestettiin. Retkillä minulla oli tunne, etten tiedä, miten siellä ollaan. Oloni oli kaiken aikaa vieras ja epävarma. Tämä samanlainen olotila iski myös esimerkiksi koulun ruokalassa.

Kuten kirjoituksesta on varmasti tullut ilmi, kaikkein pahin ongelma minulle olivat muut oppilaat. Ryhmätyöt ja joukkuepelit olivat tämän vuoksi kaikkein ahdistavimpia ja vaikeimpia asioita. Kontaktissa oleminen muihin lapsiin oli vaikeaa, koska en tiennyt, miten heidän kanssaan ollaan kontaktissa, miten jutellaan ja niin edelleen. Muut lapset pelottivat minua ja heidän läsnäolonsa sai minut suoriutumaan tasoani heikommin kaikissa tilanteissa. Ääniherkkänä ihmisenä ahdistuin valtavasti myös muiden oppilaiden aiheuttamasta metelistä ja hälinästä. Monet oppilaat myös kiusasivat minua, mikä entisestään vaikeutti koulussa olemista.

Minulla oli myös vaikeuksia ymmärtää ohjeita ja taipumus tehdä tämän vuoksi esimerkiksi vääriä tehtäviä. Toisinaan olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, etten sen vuoksi ollut ymmärtänyt, että jotain piti tehdä. Ensimmäisinä koulupäivinä tein ylimääräisiä kotitehtäviä myös sen vuoksi, että halusin tehdä ja hämmästyin kun opettaja ilmoitti, ettei niin olisi saanut tehdä.

Lukuisten vaikeuksieni, ahdistukseni ja kiusaamisen takia kärsin usein päänsäryistä ja pahoinvoinnista ja toisaalta myös teeskentelin usein sairasta, jotta kouluun ei tarvitsisi mennä. Teeskentelyä lisäsi se, että koin, että ainoastaan silloin minut otettiin vakavasti. Kun minulla oli oikeasti huono olo, minua ei yleensä uskottu, mutta sen sijaan jos valehtelin asiasta, minua uskottiin jostain syystä heti.

Neljännen luokan suoritin erityismukautetulla luokalla, mutta jo viidennellä minut siirrettiin takaisin yleisopetukseen, koska todettiin, ettei minun taidoillani ole syytä opiskella erityisluokalla. Kuitenkin hyvin pian huomattiin jälleen, miten suuria vaikeuksia opiskelu tuottaa minulle ja ihmeteltiin, mistä on kyse, kun joka kerta kun minulle tarjottiin tukiopetusta, todettiin nopeasti, että kykenen oppimaan asioita aivan samalla tavalla kuin muutkin ja sitten taas en kuitenkaan kyennyt.

Yläaste

Samat vaikeudet jatkuivat myös yläasteella, mutta toisaalta koulunkäynti oli hieman helpompaa, koska en kokenut kiusaamista omassa luokassani. Ruokalassa, käytävillä ja koulun pihalla muiden luokkien oppilaat huusivat minulle ikäviä asioita silloin tällöin, mutta se ei häirinnyt paljon, koska tiesin, että oman luokkani seurassa voin olla hyvin ja turvallisin mielin.

Seitsemännellä luokalle pääsimme tutustumaan muutamaan uuteen oppiaineeseen, kuten ruotsiin, kotitalouteen ja ilmaisutaitoon. Ruotsista pidin kovasti alusta asti, mutta kotitalouteen ja ilmaisutaitoon sen sijaan suhtauduin ristiriitaisin mielin. Kotitaloustunneilla hauskaa oli ehkä lähinnä hyvien ruokien syöminen. Myös itse ruoanlaitto ja leipominen oli periaatteessa hauskaa, mutta asiasta teki ikävämmän se, että sitä tehtiin muiden oppilaiden kanssa ryhmissä. Minun mielestäni oli itse asiassa paljon hauskempaa tiskata kuin kokata, koska toisin kuin ruoanlaitossa, tiskaamisessa tehtiin vain yhtä asiaa kerrallaan, eli joko tiskattiin tai huuhdeltiin, jolloin pysyin paljon paremmin kärryillä omasta tehtävästäni. Autismikirjolaisena minulla on vaikeuksia toiminnan ohjauksessa, jolloin monivaiheiset tehtävät tuottavat aina hankaluuksia.

Olin pyrkinyt ilmaisutaitopainotteiselle luokalle, koska minua kiinnosti näytteleminen. Esiintyminen ilmaisutaidon tuntien näytelmissä oli hauskaa, mutta samaan aikaan minulla oli kyseisiä tunteja kohtaan kova kammo. Toivoin aina, että tunnit peruttaisiin, koska jännitin niitä niin paljon. Samoin esiinnyin yleensä viimeisten joukossa enkä varmaan kertaakaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mihinkään leikkiin.

Läpäisin peruskoulun vaikeuksistani huolimatta kohtuullisen hyvällä, 7,4, keskiarvolla. Arvosanojani nosti pitkälti se, että olin yritteliäs, tai ainakin osasin vaikuttaa sellaiselta, sekä hyvin käyttäytyvä ja sääntöjä noudattava. Olinhan minä joissain kouluaineissa oikeasti hyväkin, erityisesti äidinkielessä englannissa ja ruotsissa.

Peruskoulun jälkeen 

Olisin halunnut mennä lukioon ja pyrkiä sen jälkeen teatterikorkeaan, mutta keskiarvoni ei riittänyt lukioon. Pääsin opiskelemaan catering-alaa ammattikouluun, mutta päädyinkin valitsemaan ammattistartin. Ammattistartilla teimme paljon työelämääntutustumisharjoitteluja ja pyrimme löytämään omaa alaamme. Sain idean pyrkiä sosiaali- ja terveysalalle, koska se oli jotain, jota en ollut vielä aikaisemmin ajatellut. Lisäksi ajattelin, että lähihoitajan työ olisi loistava tilaisuus oppia sosiaalisia taitoja ja kehittyä sosiaalisemmaksi sekä vahvistaa kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Olin myös kuullut, että sosiaali- ja terveysalalla on yleensä töitä tarjolla, joten senkin vuoksi koin alan järkeväksi vaihtoehdoksi. Suoritin TET-harjoitteluja päiväkodissa ja vanhainkodissa. Havaitsin, ettei oloni lasten ja vanhusten, jälleen, muiden ihmisten kanssa, ollut täysin luonteva, mutta toisaalta koin TET-jaksoilla myös viihtyisiä hetkiä ja ajattelin, että ajan myötä tottuisin työn sosiaalisuuteen. Keväällä 2010 menin sosiaali- ja terveysalan pääsykokeisiin, joista suureksi pettymyksekseni sain hylätyn arvosanan. Toisaalta tulos ei ollut lainkaan yllättävä siinä mielessä, miten paljon kokeet minua ahdistivat. Olin koko pääsykokeiden ajan itku kurkussa ja mietin vain koko ajan sitä, milloin ne päättyvät.

Pääsin opiskelemaan kotityö- ja puhdistuspalvelualaa. Aloin hyvin pian kärsiä vakavista ahdistusongelmista, joiden vuoksi en usein uskaltanut mennä kouluun ollenkaan. Lisäksi vaikealta tuntui se, miten ammattikoulussa oli osattava tehdä asiat huomattavasti itsenäisemmin kuin peruskoulussa. Kirjat ja muut opiskeluun tarvittavat välineet oli hankittava itse ja muutenkin opiskelusta oltiin enemmän vastuussa itse eivätkä opettajat muistuttaneet asioista samalla tavalla kuin peruskoulussa. Tunsin olevani vielä enemmän hukassa kuin olin tuntenut olevani peruskoulussa. Kävin ammattikoulua kaksi tai kolme kuukautta, kunnes lopulta päädyin keskeyttämään sen.


Lisää keskeytyneitä opintoja

Olin kolme vuotta ilman mitään työtä tai opiskelua, kunnes aloitin liiketalouden perustutkinnon opiskelemisen. En tätäkään koulua käynyt kuin muutaman viikon, koska kärsin samasta ahdistuksesta kuin aikaisemminkin ja lisäksi olin aloittanut koko opiskelun vain, koska työvoimatoimisto, kela, sosiaalitoimisto ja minua hoitanut lääkäri ja sairaanhoitaja olivat painostaneet minua. Olin myös ennen liiketalouskoulun aloittamista yrittänyt opiskella nettilukiossa, mutta se oli minulle aivan liian hankalaa siksi, että kaikki oli suunniteltava alusta lähtien itsenäisesti enkä minä osannut arvioida, kuinka paljon aikaa tarvitsen eri kurssien suorittamiseen ja paljonko voin ottaa kursseja kerralla. Lopulta opiskelu alkoi ahdistaa minua niin paljon, että sydämeni alkoi pumpata rajusti ja kehossani tuntua puristava tunne joka kerta kun aloin kirjautumaan nettilukion sivuille enkä lopulta enää uskaltanut kirjautua sinne ollenkaan.

Vajaa puoli vuotta liiketalousopintojen keskeyttämisen jälkeen menin aikuislukioon. Viihdyin siellä hyvin, sillä ryhmämme oli pienikokoinen, joten en kärsinyt yhtä suuresta ahdistuksesta kuin olin aikaisemmissa kouluissa kärsinyt. Ryhmätöitä pelkäsin kyllä edelleen. Ongelmia aiheuttivat lopulta oppimisvaikeuteni ja se, etten kyennyt etenemään opinnoissa riittävän nopeasti. Jos kursseja oli samaan aikaan suoritettavana enemmän kuin kaksi, menin aivan sekaisin enkä onnistunut painamaan asioita mieleeni. En osannut jäsennellä opiskeluani enkä jakaa sitä sopiviin osiin. Jälleen pärjäsin hyvin äidinkielessä, ruotsissa ja englannissa, mutta kaiken muun läpäisin rimaa hipoen tai en ollenkaan. Huomasin myös, että minulla oli vaikeuksia ymmärtää useiden lukiokirjojen tekstiä. Tuntui aivan siltä kuin olisin lukenut vierasta kieltä enkä pärjännyt useimmissa niissäkään oppiaineissa, jotka minulta olivat peruskoulussa sujuneet kohtalaisesti. Kävin aikuislukiota melkein kolme vuotta, mutta lopulta päädyin keskeyttämään senkin, koska ymmärsin, etten tule läpäisemään koulua ajoissa. Minulle oli myönnetty lukiota varten kuntoutusraha kolmeksi vuodeksi ja tässä ajassa minun siis olisi lukio pitänyt suorittaa. Tämän melkein kolmen vuoden aikana suoritin lopulta 19 kurssia, kun olisi pitänyt suorittaa vähintään 44.

Lukion lopettamisen jälkeen tein puolitoista vuotta töitä henkilökohtaisena avustajana ja vähän aikaa myös päiväkotisiivoojana. Elokuussa 2018 aloin jälleen opiskella kotityö- ja puhdistuspalvelualaa. En ollut alasta erityisen innostunut, mutta sitä suositeltiin minulle ammatillisessa kuntoutusselvityksessä. Opintoihin kuului myös pieni määrä kiinteistönhoitoa, josta innostuin ja syysloman jälkeen vaihdoinkin tälle alalle. Vaikka alalla tehtiin paljon mielenkiintoisia töitä, oli siinä kuitenkin myös omat vaikeutensa. En onnistunut painamaan työvälineiden käyttötapaa mieleeni vaan jouduin joka kerta opettelemaan asiat uudelleen. Lisäksi minua stressasi se, että työ oli varsin liikkuvaa ja vaihtelevaa. Yritin kuitenkin ajatella, että asiaan pitää vain sopeutua, koska koin kaikesta huolimatta, että tätä työtä haluaisin tehdä. Lopulta se, että jouduin työskentelemään muiden ihmisten kanssa, kokemus siitä, etten tiedä, mitä milloinkin pitäisi tehdä, ahdistus jatkuvista muutoksista ja siitä, että työympäristöt vaihtuivat usein, kuormitti minua liikaa. Olin jo koulun aloittamisesta lähtien ollut pois vähintään kerran viikossa voimakkaan paniikin ja ahdistuksen takia, mutta puoli vuotta opiskeltuani jäin ensimmäistä kertaa pidemmälle, reilun kahden kuukauden sairauslomalle. Toisen kerran jäin sairauslomalle toukokuussa 2019 ja nyt olen jälleen ollut sairauslomalla elokuusta lähtien.

Vahvuuteni ja muut positiiviset asiat koulunkäynnissä ja opiskelussa 


Vaikeuksistani huolimatta minulla on myös tiettyjä vahvuuksia, joiden avulla olen koulussa pärjännyt. Yksi näistä on ehdottomasti hyvä muisti niiden asioiden suhteen, jotka minua aidosti kiinnostavat. Opin nopeasti suurenkin määrän tietoa silloin, kun olen asiasta tosissani innostunut ja sen ansiosta sain hyviä arvosanoja kielistä. Kivojen oppiaineiden ansiosta koulussa jaksoi välillä edes vähän paremmin eikä tarvinnut olla kaiken aikaa niin ahdistunut.

Omat vinkkini autismikirjon oppijan tukemiseen:

- Anna autismikirjon oppijan opiskella omissa oloissaan mahdollisuuksien mukaan, mikäli hän on sellainen henkilö, joka tekee asiat mieluummin yksin. Vaikka jokin asia olisi tarkoitus tehdä ryhmässä, mieti, voisiko autismikirjon ihmisen kohdalla tehdä poikkeuksen.


- Pyri antamaan autismikirjon henkilölle mahdollisuuksia liikkua liikuntatunneilla itsekseen, vaikka ajatuksena olisi joukkuepeli tai jokin muu ryhmäliikunta.

- Jos autismikirjon oppija viettää välitunneilla aikaa yksin, kysy häneltä haluaisiko hän viettää aikaa muiden ihmisten kanssa ja pyri auttamaan, mikäli tahtoo. Mikäli autismikirjon ihminen viihtyy omissa oloissaan, on tätä kunnioitettava, eikä häntä tule pakottaa olemaan muiden kanssa.

- Salli autismikirjon oppijan käyttää esimerkiksi kuulosuojaimia tai aurinkolaseja, mikäli hän tarvitsee sellaisia aistikuormitusten helpottamiseksi.

- Jos mahdollista, anna autismikirjon oppijan jäädä esimerkiksi kouluun opiskelemaan retkipäivän ajaksi, jos hän ei halua osallistua retkelle. Kaikille retket eivät ole hauska ja virkistävä tapahtuma vaan osalle ne aiheuttavat suurta stressiä.