sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Miten autismini on muuttunut?

Hei taas, pitkästä aikaa! Pahoittelut pitkästä postaustauosta. On ollut koulukiireitä ja väsymystä, joiden vuoksi blogin kirjoittaminen on viime kuukausina jäänyt. Lisäksi halusin ennen tämän tekstin julkaisua saada uusimman videoni valmiiksi.

Viime aikaisissa postauksissani olen kertonut lähinnä lapsuudestani ja nuoruudestani ja siitä, kuinka autismikirjo näkyi minussa niihin aikoihin. Toki minussa on yhä paljon samoja piirteitä kuin silloin, mutta osa oireistani ovat lieventyneet ja jotkin kadonneet kokonaan. Pelkästään helpommaksi autismi ei kuitenkaan aikuistuessa muutu, vaan olen saanut myös lisää haasteita elämääni.

Sosiaaliset tilanteet ja ihmissuhteet

Ennen: Nuorempana ihmisille puhuminen oli minulle pahimmillaan mahdotonta. Jos kykenin puhumaan, se oli usein vain yksittäisiä, hyvin hiljaisella äänellä sanottuja sanoja. Näin voimakas estyneisyys minulla oli lähinnä alle kouluikäisenä ja ehkä myös 7-8-vuotiaana. Myöhemmin kykenin jo normaalisti vastaamaan ihmisten kysymyksiin, mutta keskustelun ylläpitäminen oli vaikeaa. Vastasin kysymyksiin, mutta en yleensä esittänyt kysymyksiä toiselle ihmiselle tai pyrkinyt muullakaan tavoin jatkamaan keskustelua. Muun muassa tästä syystä ihmiset luulivat usein, etten ole kiinnostunut heidän seurastaan. Jossain vaiheessa ihmisten kanssa juttelu oli minulle lähes pelkkää kysymysten esittelyä, koska se oli minulle helpoin ja ehkä ainoa tapa luoda jotain keskusteltavaa. "Mikä on lempivärisi?" "Mikä on lempieläimesi?" "Mikä on lempikouluaineesi?"
Ihmisiin tutustuminen ja siten myös ystävyyssuhteiden luominen oli minulle vaikeaa, samoin kuin kaverisuhteiden ylläpitäminen. Olin huono pitämään ystäviini yhteyttä. Usein minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut, joskus asia vain unohtui.

Nykyään: En edelleenkään ole hyvä luomaan ja ylläpitämään keskustelua, mutta nykyään panostan tähän enemmän kuin nuorempana ja olen oppinut tiettyjä keinoja. Tarkkailen ihmisiä ja ympäristöä ja kun huomaan jonkin tietyn yksityiskohdan, josta voisi esittää kysymyksen, saatan tehdä sen. Kun esimerkiksi näin entisen työkaverini kaapin ovessa kissojen kuvia, kysyin, oliko hän kissaihminen. Seuraavaksi kysyin, millaisia kissoja hänellä oli jne. Kun näin entisen psykologini seinällä piirustuksen, kysyin, kuka sen oli piirtänyt ja minkä ikäinen tämä hänen tyttärensä oli. Puheenaiheiden keksiminen ja keskustelun ylläpitäminen on minulle silti edelleen raskasta ja stressaan siitä valtavasti. Luon paineita myös sille, etten vastaisi kysymyksiin ja kommentteihin vain yksittäisillä sanoilla. Yritän muutenkin pitää huolen siitä, että vaikuttaisin kiinnostuneelta. Keskusteleminen on minulle edelleen helpointa silloin, kun esitetään selviä kysymyksiä, joihin vastata.

Myös ihmissuhteiden ylläpitäminen on yhä hankalaa, mutta tähänkin olen pyrkinyt panostamaan hieman aikaisempaa enemmän. Silti huomaan yhä usein, etten ole ottanut johonkuhun yhteyttä kuukausiin tai pahimmassa tapauksessa vuosiin. Kuten keskustelemisen, myös tämän asian suhteen olen luonut itselleni paineita. Mietin usein, pitäisikö minun soittaa jollekulle tai laittaa hänelle viesti vai voinko odottaa, että hän ottaa yhteyttä minuun. Kumpi otti yhteyttä viimeksi? Tämän takia minulla ei voi kiinteitä ihmissuhteita olla juuri kahta enempää, koska stressaisin ja kuormittuisin aivan liikaa niiden ylläpitämisestä. Ihmisiin tutustuminen on minulle aikaisempaa helpompaa, koska minusta on tullut avoimempi ja ujouteni on vähentynyt.

Eräs ongelmani kommunikoinnissa, joka on pysynyt suunnilleen samanlaisena, on taipumukseni tulla usein väärinymmärretyksi ja toisaalta myös ymmärtää muita ihmisiä väärin. Ilmeeni tai äänensävyni tulkitaan usein vihaiseksi tai surulliseksi, vaikka olisin jopa iloinen. Puhuessani jostain asiasta minun luullaan monesti valittavan, vaikka tarkoitukseni olisi keskustella asiasta täysin neutraalilla tai jopa positiivisella mielellä. Toisaalta minun luullaan välillä nauravan, vaikkei minua oikeasti naurattaisi.
Itsekin väärin tulkitsen toiset ihmiset helposti esimerkiksi vihaisiksi. Pienikin äänenkorotus saa minut olettamaan, että toinen on suuttunut minulle.

Olen edelleen hyväuskoinen ja helposti huijattavissa, mutta aikuisena ihmisenä tiedän nykyään aikaisempaa paremmin, mikä on mahdollista ja mikä ei, joten toisin kuin nuorempana, en enää usko mitä tahansa hölmöyksiä. Lisäksi niin monen ihmisen paljastuttua valehtelevaksi hyväksikäyttäjäksi, olen oppinut olemaan varovaisempi. Tietyn tyyppisiä ihmisiä ja tilanteita kohtaan minusta on tullut liiankin epäluuloinen.

Rutiinit ja muutokset

Ennen: Lapsuudessa ja nuoruudessa minulle oli vuosia tärkeää mennä nukkumaan joka ilta kello 22:00 ja nousta ylös sängystä klo 7:00. Jos heräsin esim. klo 6:30, minun oli odotettava puolituntia ennen kuin saatoin nousta ylös. Jos satuinkin nukkumaan vaikka viisitoista minuuttia pidempään, ahdistuin valtavasti, vaikka olisi ollut vapaapäivä eikä minnekään kiire. Asiat piti tehdä aina tietyssä järjestyksessä; aamulla ensimmäiseksi pukeutuminen, sen jälkeen hampaiden pesu, hiusten harjaus ja aamupalan syönti, ei missään nimessä hiusten harjausta ennen hampaiden pesua. Jos jokin rutiini jäi välistä, saatoin olla koko päivän todella apaattinen ja vain istua suurimman osan ajasta paikallani mitään tekemättä, koska pienikin muutos päiväjärjestyksessä pilasi koko päivän mielestäni niin pahasti, että oli ihan turha tehdä enää yhtään mitään järkevää.

Nykyään: Kuten aikaisemminkin, ahdistun yhä muutoksista, varsinkin äkillisistä sellaisista, ja pidän edelleen siitä, että asiat toistuvat samanlaisina. Enää minulla ei kuitenkaan ole tarkkoja kellonaikoja eikä asioita tarvitse välttämättä suorittaa aina tietyssä järjestyksessä. Nykyään toistuvat rutiinit ovat minulle tärkeämpiä koulussa ja työssä kuin kotona. Tosin opiskelen kiinteistönhoitoa, joka on monipuolinen ja vaihteleva työ, mutta tässäkin työssä minulle olisi tärkeää tietää etukäteen, mitä ollaan tekemässä, mihin menossa ja niin edelleen. Syy, miksi en enää koe kotona tarvitsevani tarkkaa päiväjärjestystä on, että kotona oloni on turvallisempi kuin muualla enkä mene paniikkiin, jos en esimerkiksi voikaan syödä puuroa aamupalaksi. Kotona on helppo siirtää puuron syönti vaikkapa iltapäivälle ja syödä aamiaiseksi sen sijaan esimerkiksi leipää ja kaurajogurttia. Minulle on myös tärkeää saada pitää päivässä hetkiä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään vaan saa vain istua ja mietiskellä asioita.

Aistiyliherkkyydet

Ennen: Pelkäsin miltei kaikkia kovia ääniä niin paljon, että ne saivat minut itkemään ja juoksemaan piiloon. Pienikin pisto sai minut kiljumaan ja vähäinenkin mahdollisuus kokea pientä nipistystä sai minut pelkäämään ja välttämään kyseistä asiaa viimeiseen asti. Söin leivän pelkällä voilla tai margariinilla, sillä kinkku, juusto ja muut päälliset inhottivat, koska en pitänyt siitä, miten niiden ja leivän maku sekoittuivat. Punaisesta lihasta en pitänyt melkein missään muodossa, vaan otin aina esimerkiksi pihvin pois hampurilaisesta.

Nykyään: Kykenen sietämään inhottavia ääniä kauemmin kuin aikaisemmin. Katson mielelläni ilotulitusta, vaikka ajoittain pauke särähtää pahasti korviin. Olen edelleen hyvin kipuherkkä, mutta mielestäni kestän kipua nykyään hieman paremmin kuin nuorempana. Yökin edelleen herkästi ruoasta, jonka maku ei miellytä minua. En tosin ole varma, onko kyseessä makuyliherkkyys, herkkä yökkimisrefleksi vai ihan yleinen ominaisuus, joka ei liity millään tavalla aistiyliherkkyyteen. Osan mielestä on luonnollista, että kenen tahansa suu vääntyy happamaan ilmeeseen, kun syö pahanmakuista ruokaa, mutta olen kuullut monesti myös, että aikuisen ihmisen pitäisi pystyä syömään ruoka irvistelemättä ja yökkimättä, vaikka ei pitäisikään siitä. Minä en pysty, jos ruoka todella maistuu pahalta. Myöhemmin olen laittanut leipäni päälle muutakin kuin margariinia ja punainen lihakin alkoi maistua myöhemmin. Nykyään olen tosin taas jättänyt lihat syömättä, mutta täysin muiden kuin makuasioiden vuoksi.

Olen nykyään kenties herkkä osittain erityyppisille äänille kuin aikaisemmin. Muistan ennen joidenkin matalien äänien tuntuneen korkeita ääniä pahemmilta. Pienenä esimerkiksi pelkäsin kovasti isojen koirien matalaa haukkumisääntä, mutta pienten koirien kimeä haukkuminen ei pelottanut. Nykyään taas kimakka haukkumisääni häiritsee huomattavasti matalaa haukkumisääntä enemmän. Olen myös havainnut, että siinä missä lapsuudessa ääniä kohtaan ilmeni enemmän pelkoa, on nykyään yleisempänä tunteena ärsyyntyminen, josta seuraa viha, mikäli ääntä joutuu kuuntelemaan liian pitkään.

Stressiherkkyys

Ennen: Olin herkästi stressaantuva ja huono sietämään paineita, mutta aloin stressata asioista kunnolla vasta hetkeä ennen niiden tapahtumista tai edellisenä iltana. Nuorempana, kun ajan hahmotti eri tavalla kuin nykyään ja ajatteli usein, ettei asiaa tarvitse murehtia, kun sen aika on vasta kahden päivän kuluttua, johon on todella pitkä aika.

Nykyään: Stressiherkkyys on ominaisuus, jonka olen itseni kohdalla huomannut ajan myötä pikemminkin pahentuneen kuin helpottuneen. Alan nykyään stressata asioista jo viikkoja tai jopa kuukausia etukäteen. Lisäksi koen, että koska olen aikuinen, minulla on nykyään suuremmat paineet selviytyä asioista kuin nuorempana, koska vastuuta on enemmän. Koen stressiherkyyden olevan ehkä eniten elämääni haittaava oire. Stressiherkkyys on kohdallani myös yhdistynyt muihin autismikirjon ominaisuuksiin, kuten siihen, että stressaan aiempaa herkemmin ihmissuhteiden ylläpitämisestä, siitä, vaikutanko tarpeeksi kiinnostuneelta keskustelukumppanistani ja hänen asioistaan tai siitä, voinko sanoa toiselle ihmiselle välttämättä sellaistakaan asiaa, joka on minun mielestäni positiivinen ja kehuva kommentti. Myös stressioireet muutoksia kohtaan ovat pahentuneet ja palautuminen muutoksista hidastunut. Lapsuudessa ja nuoruudessa, kun pääsi jälleen tuttujen ja turvallisten rutiinien pariin, olo helpottui hetkessä, kun taas nykyään kärsin jälkikäteen vielä pitkään päänsärystä ja olen erilaisilla aistiärsykkeille entistä herkempi.

Asiat, jotka eivät juuri ole muuttuneen, ovat uppoutuminen erityisiin mielenkiinnon kohteisiin ja kykyprofiili. Toki mielenkiinnon kohteet ovat vaihdelleet aikojen saatossa, mutta syventyminen niihin on ollut aina yhtä intensiivistä. Kuten lapsena, olen edelleen hyvä kirjoittamisessa ja kielissä, mutta surkea matematiikassa, visuaalisessa hahmottamisessa, käsitöissä ja piirtämisessä.
Motorisesta kömpelyydestä en osaa sanoa. En osaa edelleenkään luistella ja esimerkiksi erilaisten tanssiliikkeiden oppiminen on minulle valtavan haasteellista, mutta en tiedä, onko liikkumisen kenties parantunut jollain muulla osa-alueella.

2 kommenttia:

  1. Jännä huomata, miten eri tavoin autismi voi näkyä eri yksilöillä. Itse esim. olin lapsena hyvinkin villi ja herkkä ottamaan ihmisiin kontaktia. Kysyin vain usein heiltä liian suoria kysymyksiä enkä jaksanut keskittyä ns. "kuulumisista puhumiseen", vaan halusin keskustella itseäni kiinnostavista asioista pitkään ja syvällisesti ja jumiuduin liian pitkäksi aikaa samaan puheenaiheeseen. Paljon meillä tosin näyttää olevan yhteistäkin, itsellänikin on mm. kielellistä lahjakkuutta, yliherkkä kuulo, vaikeutta sopeutua muutoksiin sekä vaikeus ylläpitää ihmissuhteita. Facebook tosin on helpottanut kohdallani viimeksi mainittua.

    Oletko muuten tehnyt tämän persoonallisuustestin: https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti
    Mikäli olet, niin minkä olet saanut tulokseksi? Minulle on tullut ISTJ eli "logistikko". Tutkimusten mukaan yleisimpiä persoonallisuustyyppejä autismin kirjon henkilöillä ovat INTJ, INTP, INFP ja ISTJ. Varsin harvinaisia puolestaan ovat kaikki ekstrovertit persoonallisuudet sekä introverteista ISFJ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain testistä INFP eli "sovittelija" ja olen saanut saman tuloksen ennenkin testin tehdessäni. Mielestäni tuo kuvaa minua hyvin. Olen myös joistain muista testeistä saanut ISFJ, INFJ ja ISFP. Kun nyt luin noiden kaikkien kuvaukset, olen mielestäni selvä INFP, jossa tosin on myös ISFJ-persoonallisuuden piirteitä.

      Poista